Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
le 27 février
Tänäänkin mulla oli tarkotus tehdä une grasse matinée, mutta eihän siitä mitään tullut kun heräsin jo kahdeksalta! Päätin sitten ottaa sunnuntai-aamusta hyödyn irti ja loikoilin sängyssä melkeen kymmeneen blogeja lukien. Sitten suuntasin aamupalalle ja alhaalla odotti ihana ylläri. Christine oli nimittäin käynyt aamulla ostamassa tuoreita pain au chocolateja ja croissanteja! Namm. Aamuapalan jälkeen kulutinkin sitten aamupäivän lounaaseen asti omaa huonetta ja yläkerran kylppäriä siivoillen ja kirjaa lukien. Lounaan jälkeen leipasin omenapiirakan ja kattelin telkkaria, mutta kolmen aikoihin rupes niin ramaseen, että päätin ottaa pienet nokoset. Heräsin sitten varttia vaille neljä sopivasti ennen mun ensimmäisen host-perheen tuloa. Ja kolmaskin saapui sitten vähän myöhässä viiden aikoihin, vaikka neljän aikoihin niitten oli tarkotus tulla. Me siis re-tehtiin meidän illallinen kaikkien mun host-perheitten kanssa ja pakko sanoa, että tää ilta oli kyllä aivan yhtä loistava kuin se ensimmäinenkin, jos ei jopa parempi! Nää mun kaikki host-perheet on niin mahtavia, ettei niitten kanssa olis ees mahdollista viettää huonoja iltoja! Harmittaa ihan kun mielellään teidän kanssa jakaisin koko mielettömän illan, mutta mulla ois ihan liikaa kerrottavaa. Joten päädyn vaan sanomaan, että tuli naurettua niin paljon, että vatsalihakset oli oikeesti koetuksella! Isabelle ja Tom lähti jo ennen kymmentä, koska Tomilla oli huomenna kouluun meno ja kaiken lisäksi vielä pari testiä ja harmi, että lähtivät, koska sen jälkeen se kaikki hauska vasta alkoi! Alettiin nimittäin ottaa kuvia. Ensin musta ja Axelista (mun kolmas host-isukki, "Papa-Axel") ja sit otettiin kuvia Minna kera kolmen host-isukin. Ja eihän siitä muuta tullut kuin kyyneleitä. Naurunkyyneleitä nimittäin! :D Nää tyypit on ihan extraordinaires! Lopulta Axel, Véronique (mun kolmas host-äiti) ja Justine (niitten tyttö) kera Jean-Marcin lähti yhdentoista jälkeen ja arvatkaa vaan kuinka monta halia ja pusua tuli saatua tolta mun kolmannelta host-isältä! :D Tiivistettynä siis: Ilta oli SUPER ja on s'est SUPER bien plu!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
le 26 février
Lauantai-aamu alkoi oikeen ihanasti kunnon grasse matinéella. Nousin sängystä nimittäin vasta varttia vaille 10! Söin aamupalaa ja kirjottelin & lähetin mun kuulumisia Suomen rotaryklubille. Yhdeksitoista suuntasin sitten kuntosalille vähän polkeen kuntopyörää ja tekemään lihaksia. Reenailin tunteroisen ja sit tulin kotiin.
Lounaan jälkeen lähdin Valentinen kanssa asioille kaupunkiin; käytiin trafficilla, Delhaizelta ostaan kermaa, papereteriessa photocopioimassa Valentinen juttuja ja sit mentiin viemään mamyn auto sen luokse ja siltä tultiin Christinen kyydilla takas kotiin. Sit kävästiin ostaan lahja jollekkin vauvalle ja sit mentiin naapurii baracki tyypeille joillekin rasva/koru/vaate-kutsuille.
Noitten kutsujen jälkeen tultiin vihdoin kotiin ja leivoin huomista varten suklaakääretortun. Lueskelin myös kirjaa, datailin, kattelin telkkaria ja lueskelin lehtiä ennen kuin kahdeksan aikoihin lähdettiin palomiesten arsenalille sellaseen illanviettoon Christinen kanssa. Siellä ne kaikki Cineyn pompierit hääräili vaaleansinisissä kaulus- ja tummansinisissä villapaidoissaan aivan tomerina. :D Syötiin illallista, hengailtiin ja juteltiin Marie-Francen (yhen palomiehen vaimo, Cineyn suurimman kenkäkaupan omistaja ja näitten tuttu) ja Emilyn (sen tyttö) kanssa ja illalla sinne pysty vielä jäädä dänssäileen. Oisittepa nähny sellaset varmaan kaheksankymppiset teräsmummeli ja pappeli, jotka pisti ihan parastaan! Oli kyllä ehkä maailman hauskointa katella niitten tanssimista.. :D Kotiin tultiin sit Christinen kaa kahdentoista aikoihin Christianin vielä jäädessä töihin sinne iltamiin.

perjantai 25. helmikuuta 2011
le 25 février
Hyvää kuuluu tänne tänäänkin. Koulussa ei ollut mitään sen kummempaa ku fysiikan koe, joka meni aivan hyvin (ainakin luulen niin). Ja päästiin taas tuntia aikasemmin kotiin enkun opettajan ollessa poissa koulusta. Sain muuten tänään vihdoin meidän luokkakuvan, jota on tullutkin ooteltua jo useampia kuukausia..

Illalla kävin taas zumbaileen puol seiskasta puol kasiin ja se oli kyllä taas aivan parasta. Oon varmaan ollut edellisessä elämässäni joku latino! ;) Ilta kotona olikin sitten oikeen rauhallinen ja perjantaille tyypillinen. Christian lähti ennen kahdeksaa palomiesjuttuihin, joten syötiin illallista ja vietettiin iltaa kolmistaan Christinen ja Valentinen kaa. Katottiin "Qui sera le meilleur ce soir?" ja oli kyllä ehkä paras ikinä näkemäni ohjelma. Se oli vähän niinku ranskalaisversio talentista, mutta se oli vaan lapsille ja ne kaikki kilpailijat oli ihan mielettömiä lahjakkuuksia. Oisittepa kuullu miten ne esimerkiksi laulo! Ihan kylmät väreet tuli iholle ja sitä paitsi mikään ei oo yhtä kauniin kuulosta kuin ranskaksi laulava lapsi. :) Ja siellä oli myös mm. sellanen 5-vuotias pikkupoika, joka ties kaiken jalkapallosta ja kaks sellasta pikkuniggapoikaa, jotka tanssi ihan sairaan hyvin. Tuli kyllä myös naurettua, kun sitä juonsi sellasen ranskalaisen huippujuontajamiekkosen kanssa ruotsalainen bimbo Victoria Silvestedt. Vakuuttelin noille, että ei ne kaikki ruotsalaiset tollasia oo.. ;) Itse asiassa se ois jatkunu vieläkin parikyt minuuttia, mutta päätin kuitenkin jo painua pehkuihin, kun jotenkin taas väsyttää niin kauheesti tän kouluviikon jälkeen. Hyviä öitä ja hyvää alkavaa viikonloppua!

torstai 24. helmikuuta 2011
le 24 février
Torstaissa mennään! Koulussa mulla oli enkkua, enkkua, kemiaa (pieni testi), bilsaa, matikkaa (koe), liikuntaa ja kaks tuntia laboa. Ja labon tunnilla oli tällä kertaa ihan sairaan kivaa. Tutkittiin kaloja: kaikki sai omat merlanit ja ne piti sit avata sivusta auki ja tonkia kaikki elimet foie, coeur, intestin, estomac, glande sexuelle etc. ja tehä sitte rapport piirtämällä. Oli kyllä ehkä mielenkiintosin labon tunti ikinä! =) Ja lopuksi syötiin sitten vielä kakkua Maureenin synttäreitten kunniaksi! Ainut huono puoli tossa kalojen tonkimisessa oli se, että mun kädet haisi koko loppupäivän ihan kalalle.. :D
Kotona tekasin nopeesti läksyt ja kuudeksi suuntasin Body Attackiin vraiment HIKOILEMAAN! Siellä salissa oli nimittäin niin kuuma, että peilit ja ikkunatkin oli ihan huurussa. Sieltä Valentine tuli sitten hakemaan mut ja kotona lueskelin fysiikan kokeeseen ennen ja jälkeen illallisen. Ja katottiin myös yks telkkarista tuleva ranskalainen elokuva Clem Christinen ja Christianin kuorsauskonserttia kuunnellen. ;)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011
le 23 février
Kaiken Kaikkiaan Kovinkin Kiva Keskiviikko! Koulupäivä kului hurahtamalla moralen ja matikan parissa ja koulun jälkeen käppäilin sitten keskustaan tapaamaan muita vaihtareita: Danielaa, Alexia (meijän klubin uusvaihtari Ausseista) ja Kaylaa (Danielan kanssa samassa koulussa oleva Uusi-Seelantilainen tyttö, newie sekin). Otetttiin Cineystä juna kohti Jambesia, jonne mentiin syömään lounasta. Daniela näytti sellasen kivan ravintolan nimeltä Cat's corner ja Alex pääsi näin maistamaan ensimmäistä kertaa kunnon belgialaiset FRITES! Ennen niitä se sanoi, ettei tykkää ranskiksista ollenkaan, mutta aitoja kunnoon belgialaisia ranskiksia syötyään sillä näytti mieli muuttuvan.. ;)

Jambesista mentiin sitten Namuriin hengaileen puol viiteen asti. Satuttiin törmään kahteen meksikaanopoikaan ja niitten kanssa sitten tuli vietettyä pitkä tovi. Lopulta otettiin sitten 16.41 juna (joka oli kyllä 10 minuuttia myöhässä) kohti Cineytä ja Cineyssä oltiin viiden jälkeen. Käppäilin sitten kotiin ja kotona ilta kului huomisiin kokeihin vähän kertaillessa ja illallistaen. Kahdeksaksi Valentine heitti mut centre culturelille, jossa hyppäsin teatterinäytökseen (Le Cercle de craie caucasien) Marcheen (Cineyn sali on edelleen rikki heinäkuisen tornadon jäljiltä) menevään bussiin. Hanelore nimittäin laitto mulle eilen viestiä, että jos mua kiinnostaa, niin saisin sen lipun teatterinäytökseen, koska se ite on edelleen kipeänä eikä siksi pääse sinne menemään. Ja tiettyhän mää sen mielellään otin vastaan, kun kerran ilmaseksi sain. ;) Yritin kyllä tarjota maksua, mutta se oli kuulemma pieni lahja mulle. Siellä bussissa huomasin löytäväni itseni yksin sellasten hienosti keski-iän ylittäneidän (kohtelias nimitys mummeleille ja papoille) ihmisten seurasta. Ja törmäsin tietysti heti siihen Ciney-Marche naisten rotaryklubin pressaan, joka ihan innoissaan kyseli, että käynkö useamminkin katsomassa näitä Cineyn teatterin esityksiä. :D Teatteriesitys oli tosi kiva, vaikka ei ollutkaan mikään helpoimmin ymmärrettävä. Ja sen kesti puol ysistä puol yhteentoista, joten lopussa alko jo silmät vähän luppaseen väsymyksesta ja niin ne taitaa luppasta edelleenkin, joten hyvää yötä!
PS. ONNEA VIELÄ KERRAN AKSELI-RAKAS! <3 1-vuotissynttärit ei oo mikään ihan pikku juttu.. ;)
PPS. Täällä satoin tänään piiiiiiitkästä aikaa pikkusen LUNTA! Ei sitä kyllä maahan asti jäänyt, mutta autojen ikkunoita peittää kuitenkin pienenpieni lumivaippa.
PPPS. Arvatkaa kenen 18-v synttäreihin on tänään jäljellä 5 vaivaista kuukautta?

tiistai 22. helmikuuta 2011
le 22 février
22. helmikuuta ja kello näyttää 22.02. Huibbu päivä takana. Koulussa mulla ei ollut kuin ranskaa (testi le dérapage kirjasta), fysiikkaa, enkkua, matikkaa, liikuntaa ja ranskaa. Normaalisti liikunnan ja lounaan jälkeen mulla ois pitänyt olla vielä kolme tuntia: enkkua, étude ja ranskaa, mutta enkun open ollessa absente, siirrettiin ranskan tunti jo heti ruokailun jälkeen, joten pääsin koulusta kaks tuntia aikasemmin! :) Koulun jälkeen nautin kodin hiljaisuudesta, tein läksyjä, kävin vähän netissä ja lueskelin varmaan 100 sivua yhtä kirjaa. Ennen juoksureenejä kävin vielä Valentinen kanssa mamylla piipahtamassa. Juoksureeneissä oli niin outoa, kun Hanelore ei ollut paikalla, mutta oli kuitenkin tosi kivaa niiku aina. Juostiin 12x400m ja kysyin Cocolta (meijän coach) vinkkejä, miten mun pitäs reenata, koska aijon juosta toukokuussa les 20 km de Bruxelles. Ja Coco sano, että jos kerran reenaan 5 kertaa viikossa, niin mitään ei tartte muuttaa. :) Jatkaa vaan samaa rataa. Ja loppu ilta kuluikin sitten ihan vaan illallistaen ja telkkaria katsellen. Huomenna taas keksiviikko ja suuntana Namur avec Daniela ja Alex!
maanantai 21. helmikuuta 2011
le 21 février
Jälleen yksi uusi viikko aloitettu kivalla koulupäivällä. Eka tunnilla mulla oli enkkua, jossa opiskeltiin jotain verbijuttuja. Tokalla tunnilla oli moralea ja mun on pakko sanoa, että ne on ehkä mun suosikkitunteja täällä Belgiassa. Tällä kertaa analysoitiin Slumdog Millionairea, vaikka välillä meidän keskustelu ajautuikin mm. Jehovan todistajiin ja sen onkin syy miks tykkään noista tunneista niin paljon. Aiheet on aina tosi mielenkiintosia (ja monipuolisia) ja niin siistiä huomata miten nykyään pystyy itekki aina osallistumaan keskusteluihin. Ja kaiken lisäks se ope on sellanen tosi nuori ja mukava nainen, joten ne tunnit on parfaits. Kolmannella tunnilla oli kemiaa ja saatiin viime viikon kokeet takas ja 20/20 tuli niin että napsahti. ;)Sitten olikin étudea, jossa tuli kulutettua aikaa sudokuja tehden. Toiselle enkun tunnilla keskusteltiin sellasesta brittiteinien epäterveellisitä ruokatottumuksista kertovasta tekstistä. Ruokailun jälkeen oli jälleen étude, koska meijän ranskan ope oli poissa ja étuden jälkeen tunti matikkaa ja sitten päästiinkin tunti aikasemmin kotiin! Kotona oli niin hassua, kun jo vähän jälkeen neljän oli kaikki läksyt tehtynä ja oli aikaa vaan hengailla Valentinen kanssa ja lueskella kirjaa. Illalla ennen illallista kävin sitten vähän kuntosalilla hikoilemassa ja illallaillalla illallisen jälkeen katottiin taas Christinen kanssa Ranskan Top Chefiä. Vitsi, kun itekkin osais laatia sellasia aterioita. Ruonlaitto on oikeesti kyllä taidetta! Se ois jatkunut yhteentoista asti, mutta päätin kuitenkin painua jo pehkuihin, koska väsyttää jo ihan kiitettävästi..
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
le 20 février

Nyt on kyllä oikeen kunnon kotisunnuntai takana. Aamupäivän ennen lounasta kulutin tehokkaasti ranskanläksyjä tehden, rotaryesitelmää viimeistellen ja Suomen rotaryklubillle raporttia kirjotellen. Lounaan jälkeen kattelin alppihiihdon MM-kisoja yhdeltä rankalaisesta kanavalta + Eurosportilta ja voi sitä hehkutuksen määrää kun sen ranskis Jean-Baptiste meni voittamaan. Ja sen takia Eurosport ei ees näyttäny Drammenin sprinttiä.. :/ Havahduin muuten siihen tosi asiaan, että hiihdon MM-kisat alkaa ens viikolla! :O Ei taida tulla niitäkää seurattua yhtä tiiviisti kuin Suomessa normaalisti. Kolmelta menin tekeen pienen tunteroisen siestan, kun väsytti niin kamalasti, mutta ei se nukkumatti kyllä lopulta suostunut vieraileen mun huoneessa olleskaan. Sit lähdin tekeen puolentoista tunnin kävelylenkin, joka teki kyllä oikeen hyvää ja virkisti mukavasti! Ja illan sitten kulutinkin olohuoneessa telkkaria katsellen (Housea, Tous Ensemble <-- rakastan tota ohjelmaa yms), Valentinen kanssa hengaillen ja illallistaen. Pidettiin myös meidän omaa zumbaa ja saatiin kyllä niin hyvät naurut! Näin siis kului nopsaan tämäkin viikonloppu ja huomenna (toivottavasti) virkeänä kohti uutta kouluviikkoa. Mukavaa sunnuntai-iltaa tout le monde!
lauantai 19. helmikuuta 2011
le 19 février
Tänään mulla on ollut tällanen oikeen kotiperhelauantai. Aamulla heti aamupalan ja pienen oleskelun jälkeen lähdettiin ennen kymmentä Valentinen kanssa kuntosalille vähän kuntopyöräileen ja body steppiin. (Ja löydettiin Valentinelle hyvä jägyehdokas siitä ohjaajasta ;) Sit käppäiltiin kotiin ja matkalla se ohjaaja sattu ajaan meidän ohi bemarillaan ja tarjos jopa kyytiä, mutta kieltäydyttiin kohteliaasti kertomalla, että asutaan ihan lähellä täällä Bironissa. Kotona suihkuilujen jälkeen olikin jo lounasaika, jota syötiin Valentinen ja Christinen kaa kolmistaan Christianin ollessa arsenalilla palomiesjutuissa. Lounaan jälkeen tein suklaakääretortun rahkakermavaahtokaakaotäytteellä ja aattelin jo, että mokasin sen ihan täysin. Pohja ei nimittäin ollut ihan tarpeeksi kauan uunissa, joten sitä rullalle kääriessä se meinas mennä rikki ja siihen tulikin pienireikä. Mutta lopulta saatiin se kuitenkin käärittyä Christinen kanssa mamien ja Valentinen toimiessa yleisönä ja laitettiin jääkaappiin jähmettymään. Sit vaihdettiin mun sänkyyn lakanat ja mää kirjottelin mun ranskanläksyä ennen kuin neljän aikohin Fabrice, Aline ja Zoé tuli kylään. Ilta kuluikin sitten nopeaa niiden kanssa hengaillen. Juotiin päiväkahvit (teet), syötiin galetteja, juteltiin, tutkittiin kuvia Alinen ja Fabricen taloehdokkaasta (ne miettii talon ostoa niitten huoneiston tilalle) ja näyttelin kaikille kuvia&videoita WANHOISTA ja penkkareista. (ELÄKÖÖN FACEBOOK!) Ja tiijättekö kaikki mun rakkaat kaverini siellä Suomessa: saitte maailman eniten kehuja! Ootte kuulemma niin kauniita kauniine mekkoinenne ja kampauksinenne ja niin suomalaisen näkösiä! :) Ja olin kyllä samaa mieltä noista kommenteista! Lopulta Fabrice ja Aline jäi illallisellekin ja syötiin jälkkäriks mun kääretorttua, joka sai kehuja, vaikka mua vähän pelottikin kaikkien reaktio siitä.. :) Aline, Fabrice, Zoé ja mamie lähti lopulta sitten yhdeksän aikoihin ja Valentinen mennessä aikaisin nukkumaan (se työskentelee huomenna aamupäivän), päätin määkin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja painua pehkuihin ajoissa. Ja huomenna ois tavotteena tehdä UNE GRASSE MATINÉE, joka ei tänään onnistunut mun herätessä itshestään jo kahdeksalta. Mukavaa viikonlopun
jatkoa kaikille! =)
PS. Mulla on mal partout! Taitaa olla huomenna lepopäivä tiedossa..

perjantai 18. helmikuuta 2011
le 18 février
Pe-pe-pe-pe-pe-PERJANTAII! Rakastan perjantaita, koska koulupäivätkin aina hujahtaa niin nopeasti, kun tietää, että viikonloppu oottaa. :) Ja nyt väsyttää niin paljon, etten jaksaa paljoa pläristä. Koulun jälkeen tein heti reippaasti läksyt ja puoli seitsemäksi menin ekaa kertaa elämässäni ZUMBAAN. (Joo tiedän, oon taas vähän jälessä ;) Ja se oli ihan huippua! Olin välillä aina vähän hukassa, mutta se ei kyllä haitannut ollenkaan, koska se oli ihan supermukavaa. Tuli hikipintaan siellä heiluessa ja jenkkismile pysy huulilla koko tunnin ajan, joka kyllä myös johtu niistä eturivissä kybällä jammaavista 30-vuotiaista uudelleen nuoruutensalöytäneistä naikkosista leggareissa ja topeissaan. Tulin Zumbasta kotiin Valentinen kyydillä (Pryscillekin oli meijän kaa), koska sekin osti tonne salille kortin ja nyt voidaan mennä sinne aina yhessä! :) Ilta kuluikin sitten Valentinen kanssa kahdestaan illallistaen ja telkkaria katsellen Christinen mennessä katsomaan jotain spektaakkelia Véroniquen kaa ja Christianin lähtiessä palomieshommiin. Näin on siis reippaasti saatu viikonloppu käyntiin!
PS. Huomasin just, että kaikille mun kaiffareille <3 siellä Suomessa on ollut tänään WANHAT! Ja siskolla eilen penkkarit. Toivottavasti niin wanhat ku penkkaritkin on sujunut superhyvin!

torstai 17. helmikuuta 2011
le 17 février
Tänään oli jälleen tosi hyvä päivä. Mulla alko koulu vasta 9.20, koska mun toinen enkun ope oli Brysselissä vitosten kanssa eli sain siis nukkua pidempään! Ekalla tunnilla mulla oli enkkua: kuunneltiin vimpat esitykset Englannin eri kaupungeista ja tehtiin pikku testi Love Actuallyn kutoskappaleesta. Kemiassa meillä oli koe eri sidoksista ja se oli heureusement facile! Bilsassa oli kans koe kaikista silmiin liittyvistä jutuista ja musta tuntuu, että j'ai vraiment raté ekan kerran. En muistanut melkeen mitään, joten tuli selitettyä vähän omaa liibalaabaa. Ja on muuten hauskaa, kun tunnen silmän anatomian ihan täysin ranskaksi, mutta suomeksi, mutta ei oo pitään hajua niistä nimistä.. :D Matikassa opiskeltiin vimppoja juttuja sur les fonctions associées ja liikunnassa pelattiin handballia ulkona auringonpaisteessa. Koulupäivä päätty kahdella M. Collotin labon tunnilla: tehtiin muutamia aalto experiencejä réfraction ja réflexion yms. liittyen ja sen lisäks saatiin tehdä mitä ikinä haluttiinkaan. Mää muun muassa luin Love Actuallyn loppuun.
Koulupäivän jälkeen kävin heittämässä kamat kotiin ja lähdin heti viideltä juokseen, koska oli niin hyvä ilma ja halusin nauttia päivän viimeisistä auringonsäteistä. Kävin juokseen ravelilla 50 minuuttia ja kotiin tullessa Geoffreyn vaimo ja niitten lapset sattu ajaan mun ohi ja Emmanuelle sitten huikkas ikkunasta kiitokset mun tekemästä synttärikortista Victoirelle. Kotona kävin suihkussa, tein pienen pyrähdyksen netissä, lueskelin kirjaa ja päivän lehteä ja oottelin, että JM tulis hakeen mut rotaryyn. Sen ois pitänyt tulla hakeen mut 19.30 niinku oltiin viime perjantaina sovittu, mutta kymmentä vaille kaheksan se ei ollut vieläkään saapunut ja aloin olla jo vähän ihmeissään. Ja sit siltä tulikin viesti mulle, että "Moi. Michel (meijän pressa) sano, et sun pitäs olla tulossa kans tänään rotaryyn. Eli siis ootko tulossa? Ja mää mielellään voin heittää sut sit takas kotiin.". Eli siis se oli unohtanu, että sen piti tulla mut hakemaan.. :D No ei siinä käynyt sitten kuinkaa. Laitoin sille viestiä, ettää juu saavun kymmenen minsan päästä ja Christine mut sitten ystävällisesti nakkas sinne. :D
Rotarykokous oli kyllä tosi kiva jälleen kerran. Se oli meidän piirin kuvernöörin vierailu, joten kokous oli vaimojen kanssa ja siellä oli myös yks toinen sellanen ylempiarvonen rotaryherra + Marce-Ciney naisten rotaryklubin pressa. Ja tiijättekö, että sain kuulla niin paljon hyvää palautetta tän illan aikana, että pitää varoa, ettei pissa nouse päähän.. ;) Heti mun saapuessa yks herra (jonka ois aluks pitänyt olla mun eka host-isukki) sano, että "Hei, tuoltahan se saapuukin. Meidän rotaryklubin pienin, kaunein ja ystävällisin jäsen!". Ja ei ne sen illan kehut siihen loppunut. ;) Meijän pressa kehu mua formidableksi, Jean-Michel oli puhunut kaikille mun sporttisuudesta, Jean-Marc kehu mua kaikille ja naisklubin pressan mielestä oon vraiment erityinen. :D Ja sen lisäks saatiin Danielan kaa kunnia istua pressan ja kuvernöörin kaa samaan pöytään. Ilta oli siis oikeen onnistunut: saatiin taas maailman parasta ruokaa ja oli kiva vaihtaa kuulumisia Danielan kaa, joka muuten menee huomenna PARIISIIN koulun kaa. Oon kade. :D Ja huomenna on TAAS perjantai, joten ei haittaa, vaikka nää tän yön unet jääkin vähän vähälle.. Öitä!

keskiviikko 16. helmikuuta 2011
le 16 février
Quelle belle journée! Skoldagen meni taas hurahtamalla, koska oli vaan neljä oppituntia. Moralen tunnilla oli pieni testi Slumdog Millionaire leffasta ja matikassa opiskeltiin angles orientéseja. Koulupäivän jälkeen kävelin kaupunkiin Zeemanille ostamaan sukkia, koska musta tuntuu, että melkeen kaikissa mun sukissa on reikiä. :D Sieltä menin sitten boulagerie-pâtisserie Delhaylle hakemaan yhden patonkin, koska Christine pyys multa aamulla, että voisinko käydä koulun jälkeen hakemassa patongin lounaaks. Ja tiijättekö, että mää olin varmasti maailman onnellisin tyttö, kun kävelin sitten lopulta kotiin auringonpaisteen ja +12 asteen lämpötilan lämmittäessä selkää, une baguette kainalossa, kuunnellen lintujen laulua ja nauttien kännykän musiikista ja vapaasta iltapäivästä. Kotona sitten syötiin Christinen kanssa lounasta (sillä oli viimenen lomapäivä tänään) ja sen jälkeen opiskelinkin melkeen koko ajan viiteen asti. Pidin kyllä välissä pienen teetauon Christinen kaa ja luin myös vähän kirjaa ranskan tunnille. Viiden jälkeen lähdin sitten pyörällä kuntosalille abdos-fessiers -jumppaan ja menin sinne kaupungin kautta kiertäen, koska halusin nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Jumpan jälkeen tulin kotiin, opiskelin bilsaa ja kemmaa huomisia kokeita varten, söin lounasta tällä kertaa rauhan vallitessa (Valentine meni mamylle yöks ;) ja katoin yhden jakson Grey's Anatomya Christinen kaa Christianin kanssa. Sellasta tälle päivää!
tiistai 15. helmikuuta 2011
le 15 février
Jo Helmikuun puolivälissä mennään! En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten nopeeta tää aika oikeen kuluu.. Tänään oli muuten tosi väsyttävä päivä koulussa. Nyt jostain syystä ne inhottavat maanantait on muuttunut inhottaviksi tiistaiksi, mutta eipä se kyllä haittaa, koska tiistai-iltaisin on aina juoksutreenit, jotka pelastaa koko päivän ja sen lisäksi tietää, että seuraavana päivänä on tiedossa ah-niin-ihanan-lyhyt keskiviikko! Olin muuten saanut l'argumentation juttuihin liittyvisästä RANSKAN testistä 12/12. Olin aika mielissään. :) Ja tänään illalla oli ihan tosi kivat juoksureenit. Juostiin 6x800m ja palautukset piti tehdä hölkkäämällä, joten se oli kaikkea muuta kuin helppo. Mutta noista rankoista reeneistä mää kyllä tykkäänkin eniten! Ja vielä yks hyvä juttu tälle päivää oli se, että siirrettiin meidän matikan koetta ens viikolle, joten tää ilta oli täysin vapaa opiskeluista, koska ei tullut ees mitään läksyä. Käytin siis koulunjälkeisen vapaa ajan hyväksi jatkamalla vähän mun scrapbookia! :)
maanantai 14. helmikuuta 2011
le 14 février

Uusi viikko onnistuneesti ystävänpäivällä aloitettu! Vaikka ei täällä kyllä tuo ystävänpäivä mitenkään näkynyt; halipäivistä ei tietoakaan ja ulkonakin oli taas niin Belgialle tyypillinen sateinen ja surulline ilma. Siitä huolimatta mieli oli korkealla koko päivän ja tajusin yhtäkkiä koulussa, että nyt voin sano ihan OIKEESTI viihtyväni täällä. Ensimmäisinä kuukausina nimittäin tuli mietittyä koko ajan Suomea, perhettä, kavereita, Suomen koulua jne. eikä tästä vaihtovuodesta osannut samalla tavalla nauttia. Nyt voin kuitenkin jo sanoa, että enää ei tuu mietittyä koko ajan sitä, miten monta päivää on vielä jäljellä, että pääsee taas Suomeen vaan nyt näistä päivistä vaan nauttii ja oikeesti on aika belgialainen olo. Eli siis voi sanoa, että yksi tavoite on jo saavutettu, nimittäin tää belgialaiseksi itsensä tunteminen (vaikka tottakaihan sitä suomalainen on aina!). Ja sitä paitsi mulla on tulossa nyt näitten viimesten kuukausien aikana niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että ei varmasti jää kyllä aikaa Suomen ikävöintiin ja hyvä niin!
Tänään siis oli taas normaalisti koulua 8.30-16.15 ja oli taas yks enkun koe, tällä kertaa luetun ymmärtäminen. Illalla koulun jälkeen tuli taas käytyä kuntosalilla kuntopyörää polkemassa ja lihaksiakin tuli vähän tehtyä. Ja urheilujen jälkeen ihan vaan kotona hengailua, illallisen syöntiä ja äsken katottiin Ranskan Top Chefiä koko perheen voimin. Näin siis alkoi jälleen yksi uusi viikko täällä Belgiquessa. Toivottavasti teillä on mieli yhtä korkealla siellä Suomen pakkasissa! :)
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Le week-end
le 12 février
Lauantai aamupäivä kului kotona rauhallisissa merkeissä perjantai-illan rotarysta toipuen. Leikin Zoén kanssa, tein läksyt loppuun, siivosin oman huoneen ja yläkerran kylppärin ja jatkoin Suomi-esitelmän tekoa. Lounaan jälkeen päätin lähteä ulos auringonpaisteeseen pienelle kävelylle ja miettikää, mulla oli vaan huppari (jonka alla kyllä pitkähihainen paita) ja ei tullut yhtään kylmä! :) Kävelin keskustaan, kävin moikkaamassa Christine-tätiä (JM:n sisko) boulangeriessa, kiertelin vähän kauppoja ja sitten palasin kotiin.

^ Tää kuva on otettu ihan meidän talon läheltä. Kaukana näkyy Cineyn keskusta ja vasemmassa reunassa kulkevaa pikkutietä meen Surlemontissa oleviin rotarykokouksiin.
Kotona loppupäivä/ilta kului scrapbookia tehden, Valentinea sen koulujutuissa mamien kanssa auttaen, kirjaa lukien, telkkaria katsellen ja illallistaen. Syötiin muuten illalliseksi des cuisses de grenouille eli sammakon jalkoja ja oli ihan sika hyviä! :D Illallisen jälkeen kävin suihkussa ja laittauduin iltaa varten ja sitten Taxi Hubert (Haneloren isukki ;) kera Haneloren, Amandinen ja Fannyn kanssa tuli hakemaan mut kyytiin. Käytiin ensin nakkaamassa Fanny, Marine ja sen poikakaveri Maffeen yhtiin iltamenoihin ja sitten Pascal vei meidät Sinsiniin, jossa oli yks soirée des rhétos de Rochefort. Ja sieltä tulinkin sitten kotiin vasta 2.20 aamuyöstä.

Manon et Hanelore ^^
le 13 février
Tänään herätyskello pirisi jo 8.15, koska meidän piti olla yhdeksältä hakemassa André ja Madlene kyytiin. Lähdettiin nimittäin tekemään pieni Itä-Belgia kierros ja käytiin myös Saksan puolella. Ja koska kuvat kertoo jälleen paljon enemmän kuin mun turhat plärinät, täältä pesee:

Stavelot

Monschaun (Montjoie) ihastuttava pikkukaupunki Saksassa

Minä ja mun tulevat host-isovanhemmat

Belgian korkein piste! N.700 m merenpinnasta

Les fagnes

Mun sunnuntaipäivä kului siis autolla ajellen ja Andrén viisaita juttuja kuunnellen. Tuli taas näääääääääääin paljon kiinnostavaa infoa kaikesta mahdollisesta mitä satuttiinkaan tän päivän aikana näkemään. Kotiin päästyäni nyt illalla en oo tehnyt mitään muuta ku hengaillut olkkarissa teetä juoden ja telkkaria Valentinen kanssa katsellen. Ja tänä iltana ois tarkotus alkaa nukkumaan AJOISSA, koska on mennyt vähän myöhään nyt viikonloppuna kumpanakin iltana eli siis yöunet on jäänyt vähille ja pitäs jotenkin selvitä taas alkavasta kouluviikostakin! Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! :)
PS. Täältä on muuten puhjennut joihinkin puihin jo silmuja! Kevät alkaa siis lähestyä, päivät pidetä ja ilo palata ihmisten kasvoille talven jälkeen..

lauantai 12. helmikuuta 2011
le 11 février
Tänään (tai oikeastaan eilen) oli oikeenkin kiva päivä. Koulupäivä sujui väsyttävissä, mutta viikonloppua odottavissa tunnelmissa enkkua, ranskaa, mantsaa, matikkaa, liikkaa, étudea, fysiikkaa ja enkkua opiskellen. Ja enkun tunnilla mun piti pitää pieni esitelmä Oxfordista ja se meni oikeen kivasti.
Koulupäivän jälkeen tunsin suurta helpotusta viikonlopun alkaessa ja huokasinkin Christinelle kotiin päästyäni oikeen syvästi, että "Je suis trop contente d'avoir le week-end". Ja sehän repes nauramaan ja oli silleen, että Christian kuulitko sää miten täydestä sydämestä tuo tuli.. :D Ja oli kivaa, kun Aline ja Zoé oli tullut tänne meille ja sain taas nähdä sitä pikku prinsessaa, joka oli taas kovasti mun perään. Koulun jälkeen tein kuitenkin ahkerasti (melkeen kaikki) läksyt, vaikka oiskin tehnyt kovasti mieli vaan leikkiä Zoén kanssa. Sitten kävin suihkussa, laittauduin rotarya varten ja oottelin kunnes Jean-Marc tuli hakemaan mut rotaryyn. Katselin ootellessa uutisia ja arvatkaapa, mistä siellä puhuttiin. No Egyptin tilanteestapa tietenkin!
Puoli kahdeksan aikaan Jean-Marc tuli sit hakemaan mut ja itse asiassa autossa oottikin kiva ylläri, koska ne oli tullut koko perheellä mut hakemaan ja Isa, Tom & Jorankin tuli kokoukseen koska se oli tällä kertaa vaimojen kera. Se oli nimittäin esitys Lauran, joka oli viime vuonna Australiassa, vaihtovuodesta.

Ja illallistettiin juustoja, nam! Näin myös ekaa kertaa meidän klubin uuden, tammikuussa saapunen aussivaihtari Alexin sekä piiiitkästä aikaa Danielaa ja kaikkia kivoja tyyppejä, kuten Jean-Michelin vaimon Sophien etc. Rotaryssä oli jälleen kerran tooosi kivaa ja kotiinlähtö venähtikin sitten melkeen puolikahteen. Sen kyllä tietää jo valmiiksi, että kovin aikasin ei kotiin selvitä, jos Jean-Marcin kanssa rotaryyn menee.. ;)

torstai 10. helmikuuta 2011
le 10 février
Nää päivät tuntuu kuluvan niiin saman kaavan mukaan, että vähä turha kirjottaa mitään. Pakotan itteni kuitenkin kirjottaan joka päivä ees jotain, koska tää blogi ajaa mulle päiväkirjan asemaa (kun en oo tunnetusti ikinä osannut oikeeta päiväkirjaa kirjottaa) ja aijon koota nää tekstit pieneksi vihkoseksi sitten tän vuoden jälkeen ja sen kanssa voin sitten fiilistellä kaikkea sitä mitä tulikaan tehdyksi ja koetuksi!
Tänään tuli koettua jälleen yksi normaali koulupäivä enkkua, enkkua, kemiaa, bilsaa, matikkaa, liikuntaa ja laboa opiskellen. Ja sain liikkatunnilla meijän 80-luvulle jämähtäneeltä sijaiselta paljon hyvää palautetta (oon kuulema tosi sporttinen ja huomaa, että tykkään urheilusta ja se luuli, että pelaan tennistä) ja tulin siitä toosi hyvälle tuulelle.
Koulun jälkeen tein vähän scrapbookia, kun ei huomiseksi ollut mitään läksyä ja sit lähdin piiiiiiitkästä aikaa body attackiin. Mää en muistanutkaan miten ihanaa se on! Olin niin fiiliksissä siellä pomppiessa ja juostessa, että mun onni varmaan hehku Suomeen asti. Salilta tulin sit Valentinen kyydillä kotiin ja kotona ilta kului illallistaen Valentinen & Christianin kans ja telkkaria katsellen.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011
le 9 février
Se on sitten taas yks keskiviikko vähemmän Belgiassa oloa jäljellä. Ja varasin (äiti varas) muuten eilen paluuliput Suomeen. Tuntuu kyllä hassulta ajatella Suomeen paluuta, vaikkei se vielä kovin ajankohtanen kyllä ookkaan..
Tänään koulupäivä meni nopsaan moralen tunnilla Slumdog Millionairea katsellessa ja matikassa Trigonometriaa opiskellessa. Olin muuten saanut matikan contrôlesta 9,5/10. Koulun jälkeen päätin tehdän pienin kierroksen kaupungissa, koska oli taas aivan ihanan aurinkoinen päivä ja törmäsin sit Joraniinkin sattumalta. Kotona syötiin lounasta Christianin (sillä oli vapaa päivä) ja Valentinen kanssa ja sit menin omaan huoneeseen tekeen läksyt, dataileen ja tein myös Victoirelle (eka perheen serkku) ja isille synttärikortit. Siitä Victoiren kortista tuli tällanen:

Viiden jäljeen menin kävellen salille abdos-fessiers-jumppaan, joka oli kyllä sika tehokas! Jumpan jälkeen poljin parikyt minuuttia kuntopyörällä ja sit käppäilin takas kotiin. Ja kotimatkalla Isabelle soitti mulle; kyseli kuulumisia ja tarkisti, että muistanhan katsoa Belgia-Suomi futismatsin. ;) Kotona sit syötiin illallista ja katottiin se matsi Valentinen (sen piti kyllä lähtä nukkuun jo eka puoliajan jälkeen, että se jaksaa huomenna koulussa värkätä pikkusten kaa) ja Christianin (se nukku melkeen koko ajan) kans. Matsi päätty lopulta 1-1 ja tout le monde est content. Ja näin hyvä, vaikka itse asiassa Suomen oiski pitänyt voittaa 2-1, mutta tuomari ei huomannut Suomen yhtä maalia..

tiistai 8. helmikuuta 2011
le 8 février
Tästä koulupäivästä saatte pitkästä aikaa kuulla tunti tunnilta, mutta ihan ensiksi kerron kuitenkin, että tänne on saapunut vähän liian ajoissa tällanen pieni keväänpoikanen. Tänään oli yhtä hieno päivä kuin eilen, joku +10 astetta ja aurinko paisto täydeltä taivaalta! Epätavallista tänne Belgian sateeseen..
Koulussa mulla oli ihan ekaks ranskaa ja siellä meidän piti esittää meidän pieni argumentaationäytelmä. Hanelore esitti lasta joka yritti saada skootteria ja mää olin äiti ja Amandine isä ja meidän piti antaa aina contre arguments Haneloren argumentaatiohoin. Ja saatiin dramatisationista 9/10! :) Seuraavaksi oli fysiikkaa, jossa aiheena oli MRUV (mouvement réctiligne uniformément varié). Saatiin myös viime viikon kokeet ja tuli 29/30! Kolmannella tunnilla oli enkkua ja tehtiin pienet kokeet + verbiristikkoa. Matikan tunnilla aiheena oli les fonctions associées ja liikunnassa pelattiin sellasta siistiä peliä, jonka nimeän en kyllä enään muista, mutta se oli kuiteski sekotus kaikkia pallopeleja. Niin kivaa! Ruokailun jälkeen mulla oli taas enkkua ja pieni epäsäännöllisten verbien koe + kuunteluharjoitus. Étuden kulutin tehokkaasti ranskan kielistä kirjaa lukiessa ja vimpalla tunnilla oli taas ranskaa. Katottiin yhden ryhmän näytelmä, jonka aiheena oli muusikkiryhmän perustaminen ja niitten piti yrittää vakuuttaa Monsier Préfetille ja Madame Proviseurelle kuinka hyvä juttu se ois. Ja oli niin hieno, kun Marie ja Thomas anto oikeesti musiikkinäytteen pianolla ja saxofonilla. Ja loppu tunti kuluikin sitten kuunnellen kun Marie soittti pianoa (IHAN SAIRAAN HYVIN) ja se myös laulo meille. Ois kyllä niin siistiä olla tosi musikaalinen.
Koulun jälkeen kävelin taas vähän matkaa Manonin ja Lauran kanssa ja kotona mua odotti taas pieni ylläri. Mun host-mama oli käyny Namurissa shoppailemassa ja oli ostanut mulle ihan tosi kivan WE fashionin takki/huppari-jutskan.

Välillä tuntuu, että ois vähän lellitty.. ;) Illalla oli taas juoksureenit, joissa tehtiin kiva 200m-300m-500m x4 harjotus. Oli jalat vähän väsyneinä viime viikon urheiluista, mutta ihan hyvin se silti sujui. Kotona söinkin sit vaan illallista Christinen ja Valentinen kanssa ja sit tulin pitkästä aikaa ajoissa sänkyyn. Jospa sitä vaikka ehtis jutella vaikkapa vähän suomiperheen kanssa facebookissa..

maanantai 7. helmikuuta 2011
le 7 février
Ensimmäistä kertaa piiiiiitkään aikaan ku maanantai oli aivan supportable! Liekö se sitten johtui auringonpaisteesta ja 10 asteen "helteestä" vai mistä, mutta oli kivaa kerrankin olla positiivisella mielellä heti viikon alkajaisiksi! :)
Koulussa ei tapahtunut mitään muuta erikoista, kuin että oli kemian koe erilaisista sidoksista ja ranskan koe aiheesta technique romanesque. Koulun päätyttyä kävelin vähän matkaa Manonin ja Lauran kanssa ja loppumatkan kotiin yksin musiikista ja ihanasta säästä nauttien. Ja kotona mua odotti maailman paras ylläri. Nimitttäin myöhästynyt joululahja RINKELILTÄ JA ANNALTA! <3 Tulin kyllä siitä maailman ilosimmaksi! Läksyjen jälkeen kävin kävellen kuntosalilla vähän hikoilemassa ja kotona katsottiin illallisen jälkeen telkkarista yks sellanen ehkä maailman koomisin (ja huonoin) ranskalainen elokuva. Tiistaita kohti mennään siis tällasten uutisten siivittämänä. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011
le 6 février
Huippu päivä takana! Heräsin taas tänään jo ennen yhdeksää ja päätin sitten ottaa aikaisesta aamusta kaiken irti menemällä heti herättyäni aamupalalle. Aamiaisen jälkeen tein mun rotaryesitelmää, joka on jo viimeisiä hiontoja vaille valmis! Huh, mikä helpotus.. Luin myös vähän yhtä joululahjaksi saamaa kirjaa ja opiskelin koulujuttuja.
Puolen päivän aikaan André ja Madlène (mun tulevast host-isovanhemmat) sekä Michel ja sen vaimo (mun host-vanhempien kaverit) tuli tänne ja me lähdettiin kaikki yhdessä Adepsin järjestämään kävelytapahtumaan Thoniin. Christian ei kyllä tullut mukaan, koska sillä oli joku palomiesjuttu aamulla/aamupäivällä. Käveltiin Thonissa 15 lenkki ja saatiinkin siihen kulutettua varmaan kolme tuntia.

Käveleminen mutapolkuja ja kumpuilevia laaksoja pitkin ei oo aina niin nopeeta touhua etenkään tollasten muutamien eläkeläismuorien kanssa.. ;) Mutta oli mulla ainakin kivaa! André taas selitti mulle niin paljon kaikki mielenkiintosia juttuja, että oon taas paaaaaaaaaaaaljon viisaampi kuin aikasemmin ja se kerto taas sen Santiago de Compostelaan vaeltamisesta. Oikeesti on aika uskomatonta, että tyyppi eläkepäivillään on kävellyt täältä CINEYSTÄ yli 2000 kilsaa sinne Santiago de Compostelaan. Se on kyllä yks juttu, jonka oon aina halunnut tehdä, mutta en ehkä ihan Suomesta asti.. ;) André jo kerto mulle, että jos tekisin sen Ranskan ja Espanjan rajalta, siihen pitäs varata n.23 päivää ja se ois ihan mahdollistakin sitten kun oon vaikka yliopisto-opiskelija. Se ois kyllä niin siistiä tehdä.
Kävelylenkin jälkeen käytiin juomassa kaakaot/kahvit/bièret ja syömässä vähän piirakkaa ja sit tultiin tänne meille. Kateltiin telkkarista matkailuohjelmaa ja urheilua, syötiin illallista oikeen pitkän kaavan kautta ja juteltiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Puoli yhdeltätoista sitten lopulta päätin, että nyt täytyy lähteä nukkumaan, vaikka noitten keskustelut koskien mm. Belgian poliittista tilannetta/työelämää&palkkoja etc. olikin tosi mielenkiintosia. Ja sitä paitsi, mut pitäs lukea kemian ja ranskan kokeisiin, mutta ei kyllä yhtäään innosta.. :D

lauantai 5. helmikuuta 2011
le 5 février
Launtain kunniaksi heräsin tietysti jo ennen yhdeksää! Lueskelin sitten aamulla sängyssä vähän kirjaa ennen aamupalalle menoa. Kymmenen jälkeen menin kävellen kuntosalille hikoilemaan ja oli kyllä kiva olla niin aikasin liikkeellä, koska siellä ei ollut vielä paljoa porukkaa. Sieltä kävelin takas kotiin, kävin suihkussa ja lähdin Valentinen kanssa mamien luona ja Aldissa käymään. Ja siellä Aldissa koin melkeen JÄRKYTYKSEN, koska sellanen nainen osti ihan SIKANA ruokaa, koko ostoskärryllisen ihan täpötäynnä ja sen ostokset makso 99,60 €! Se oli kyllä niin hämmästyttävää, vaikka Aldi onkin sellanen vähän Lidlin tapanen halvempi marketti. Mutta silti Suomessa noista ostoksissa ois jopa Lidlissä maksanut varmaan 140 euroa.. Sitten olikin jo lounasaika ja lounaan jälkeen tein scrapbookia ja leikkailin Valentinen harjottelumateriaaleja ennen kampaajalle menoa. Kävin kampaajalla Valentinen kummitädillä Véroniquella ja oli kyllä kivaa päästä noista kaikista huonoista latvoista eroon! Kampaajan jälkeen värkkäiltiin taas Valentinen materiaaleja Christinen, Valentinen ja mamien kaa. Seitsemän aikoihin Christinen ja Christian lähti jonnekkin illalliselle ja July & Pryscille tuli viettään iltaa mun ja Valentinen kaa. Syötiin hyvää ruokaa, istuskeltiin olohuoneessa, juteltiin ja naurettiin youtubevideoille. Huomenna mulla ois ollut tarkotus mennä yhelle vaihtarikaverille ja sinne ois tullu muitakin vaihtareita ja ois tehty meidän oma diner exotique, mutta nyt se ei onnistukaan, koska niin moni onkin estynyt tulemaan. Vähän harmi, mutta ei voi mitäään. Täytyy tehdä se sitten joku toinen viikonloppu..
perjantai 4. helmikuuta 2011
le 4 février
Perjantai. Fredag. Friday. VENDREDI! Ja ooon niin happy. =)
Koulupäivä kului tähän tapaan: enkkua (kuuntelutehtäviä), ranskaa (argumentation-teoriaa), mantsaa (kokeen korjailua + Kiinan väestöpyramideja), matikkaa (toisen asteen epäyhtölöitä? inéquations du 2e degré), liikuntaa (ulkona sellasta sovellettua pesäpallo sairaan kylmässä viimassa), étude (fysiikan opiskelua), fysiikkaa (koe sur cinématique) ja enkkua (tulevasta Lontoon matkasta juttelua + hirsipuuta yms). Ja sitten olikin aika lähteä viikonlopun viettoon! Koulun jälkeen käppäilin pankin kautta Colruytille hakemaan netin kautta teettämät kuvat scrapbookia varten ja sit suuntasin kotiin. Kotona tein vaan läksyt ja sit lähettiinkin jo cinémaan Christinen ja Valentinen kanssa. Käytiin kattomassa Rien à déclarer, viime viikonloppuna ilmestynyt Dany Boonin ja Benoît Poelvoorden tähdittämä komedia. Ja saatiin kyllä hyvät naurut! Leffan jälkeen käytiin syömässä Quickillä ja sit tultiin kotiin.
En voi uskoa, että se on taas viikonloppu ja huomenna voin vaikka nukkua niin pitkään kun haluan! Siistiä!

torstai 3. helmikuuta 2011
le 3 février
Torstaissa mennään. Koulussa mulla oli tänään enkkua, enkkua, kemiaa, bilsaa, matikkaa (koe, joka oli onnekkaasti aika helppo!), liikuntaa ja kaks tuntia laboa. Ja katottiin labon tunnilla videota, jonka nimi oli: "La Physique, c'est fantastic!". :D
Illalla menin kävellen salille body attackiin, joka olikin lopulta body step, koska body attackin ohjaaja ei ollut päässyt paikalle. Mutta se ei kyllä haitannut, koska ihan yhtä hyvin tuolla body stepissäkin sai hien pintaan.
Stepissä rehkimisen jälkeen tulin kotiin, kävin suihkussa ja menin rotaryyn, joka oli tällä kertaa vaan 500 metrin päässä täältä meiltä, Hotel Surlemontissa. Siellä ei ollut kuin 12 ihmistä, joten oli tosi lepponen tunnelma ja kokous oli melko lyhyt. Ja oli hauska kun sitten lopuksi meidän pressa pyysi mua pitämään pienen puheenvuoron, jos haluaisin kertoa jotain tai kysyä tai mainita tms., niin sit kaikki rupes silleen, että voisit vaikka kertoa ootko löytänyt jo poikakaverin täältä vai onko niitä jo jonoksi asti jne. :D Vähän meinas naurattaa. Ja vielä mun kuulumisten kertomisen jälkeenkin, kun sitten juttelin Philippen ja Pierren kanssa niin Pierre kysy multa, että "Minna ihan oikeesti.. Joko sää oot löytänyt täältä poikakaverin?". Ja sit kun kerroin, että ei oo sellasta vielä löytynyt niin se rupes kyseleen, että no mistä se sitten kiikastaa ja minkälaisista pojista sää oikeen tykkäät. Ja ehdotti jo, että kantsii mennä Hollantiin, jos sää sellasta vaaleeta, sinisilmästä suomalaistyyppistä poikaa etit jne. Mulla oli siis oikeenki mukavaa kokouksessa, vaikka olinkin yksin vaihtarina paikalla. Ja sain vielä oikeen meijän klubin pressalta erityismaininnan, koska se oli niin onnellinen nähdessään mut kokouksessa ja tyytyväinen, että mää ainakin näyttäydyn siellä aina säännöllisesti! :) Kotiin rotarykokouksesta pääsin lähtemään epätavallisesti jo ennen kymmentä.
Nyt pitäs vielä lukea vähän fysiikan kokeeseen ennen nukkumaan menoa, joten heipparallaa kaikki herrat ja rouvat ja neidit ja poikaset siellä Suomessa!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
le 2 février
Tänä aamuna oli kyllä ehkä vaikein koulumatka ikinä. Joka paikkaa peitti ihan peilijää ja sain koulumatkaan kulutettua 30 minuuttia tavallisen 20 minuutin sijaan. Jopa nurmikkoa ja soraa peitti peilijää, joten niiden päällä käveleminen ei ollut yhtään ei-liukkaampaa kuin asvaltillakaan ja vaelluskengilläkään ei ollut mitään vaikutusta luistelemisen estämiseen. Ja sitä paitsi mulla oli vaan YKSI tunti koulua: moralea. Nimittäin meidän matikan opettaja, joka ei oo muuten IKINÄ pois koulusta (viime vuonna oli ollut yhdesti lentolakon takia), ei ollut päässyt tulemaan verglasin takia. Olin kyllä niiin happy sen kuullessani.
Lähdin sitten kotia päin käppäilemään jo puoli kymmeneltä kirjakaupan kautta. Kotona päivä kuluin puoli kuuteen asti kirjettä kirjotellen, opiskellen, rotaryesitelmää tehden, kirjaa lukiea, rinkelin kanssa jutellen <3, lounastaen (lättyjä la chandeleurin kunniaksi!) jne. Puol kuuden jälkeen lähdettiin Valentinen kaa käymään mamien luona ja puol seiskaksi menin body steppiin. Oli ihanaa päästä steppailee oikeen kunnolla pitkästä aikaa. Stepin jälkeen söin vaan illallista, luin matikan kokeeseen ja katsoin yhden akson Grey's Anatomyä. Nyt nokka kohti untenmaita!

tiistai 1. helmikuuta 2011
le 1 février
Jo helmikuu! Mää en ymmärrä miten tää aika kuluu näin hirveetä vauhtia.. Ja sen kunniaksi olikin sitten superkylmä päivä! Varmaan -6 astetta ja tuntu ihan niinku ois ollu joku -30. Mitenköhän selviän ens talvena Suomen pakkasista.. No ei pidä niistä vielä huolta kantaa.
Koulussa oli ihan ok päivä. Ranskaa, fysiikkaa, enkkua, matikkaa, liikuntaa, enkkua, étude ja ranskaa. Ja vimpalla ranskan tunnilla tehtiin lättyjä, koska täällä on tapana aina 2. helmikuuta tehdä ja syödä lättyjä la Chandeleur juhlan takia. Tässä ranskan kielinen selitys tälle juhlalle: "La Chandeleur est une fête religieuse chrétienne officiellement appelée la Présentation du Christ au Temple. On disait aussi autrefois Hypapante. Elle commémore la Présentation de l'enfant Jésus au Temple de Jérusalem et la purification (ou les relevailles) de sa mère, la sainte Vierge (Luc, II, 22). Elle est actuellement fixée au 2 février." Eli siis juhla Neitsyt Marian puhdistautumiselle ja Jeesuksen näytille viennille (en osaa enää suomea :D) temppeliin.
Illalla kävin taas juoksureeneissä ja tehtiin kiva kevyt 16x200m harjotus 100 metrin kävely&hölkkä palautuksilla. Harkat oli tavallista kevyemmät, koska ens vklp tosi monet meidän seurasta osallistuu sellasiin isoihin maastojuoksuihin, joten ei voitu reenata liian kovaa. Oli tosi mukavaa kyllä juosta, vaikka lopussa tuntuki siltä niinku ois luistellu juoksemisen sijaan, koska tietä peitti ihan sellanen ohut kerros mustaa jäätä. Ja kaaduin muuten reenatessa, kun mun edellä juokseva tyttö kaatu ja yritin viimeseen asti välttää kaatumista ja hyppäsin sellasen komean loikan sen pikkutytön yli ja lensin kivasti asvalttiin. Kaikki oli heti huolissaan, että eihän vaan sulle käynyt mitenkäään pahemmin ja mua itteä vaan lähinnä huvitti. Ja samalla kyllä harmitti, koska luulin, että se oli mun vika, et se tyttö kaatu ja sitä paitsi se rupes itkemään, mut kaikki muut sitten sano mulle, että ei se mun takia kaatunut.. Actionia juoksuharkoissa siis.
Keskiviikkoa kohti pohkeet jumissa mennään!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)