torstai 30. joulukuuta 2010

le 30 décembre

Tänään on ollut oikeen lasten täyteinen päivä. Aamulla menin syömään aamupalaa Isan, JM:män & Lorenzin (jäi meille eilen yöks) kanssa ja pian Tom & Jorankin kömpi unenpöppöröisinä aamiaispöytään. Aamupalan jälkeen tiskailtiin Joranin kanssa ja sitten alkoikin lähes koko päivän kestänyt Lorenzin ja Victoiren kanssa leikkiminen. Leikin ensin Victoiren kanssa Isan pestessä Loloa ja itseään. Ja puolenpäivän aikaan jäin kotiin hoitamaan Tomia, Loloa ja Victoirea Isan ja JM:n lähtiessä asioille ja viemään Jorania sen mamalle. Niitten palatessa kotiin syötiin lounasta ja jälkkäriksi eilista kakkua ja lounaan jälkeen menin vähäksi aikaa omaan huoneeseen järkkäileen jo vähän tavaroita matkalaukkuihin ja tein myös "kiitoskortin" ihan loppuun asti. Järkkäilyjen jälkeen kirjottelin pari Isan reseptiä ylös, kirjotin pienet jutut mun noille antamiin kirjoihin ja leikin lapsosten kanssa. Ja Isa ja JM oli polttanu mulle yhen lastenjoululaulu CD:n, jota ollaan kuunnellu koko joulun aika ja jonka lauluja rakastan. Oon ikuinen pikkulapsi, joka rakastaa lastenlauluja.. :D Viiden jälkeen päätin lähtä pienelle 40 minsan juoksulenkille ja en haluais tätä sanoa, mutta se persetin lonkkakipu tuli taas. Ei kylläkään yhtä kovana kuin aikasemmin.. Lenkin jälkeen leikin taas lapsien kanssa ennen kuin ne lähti kotiinsa seitsemän jälkeen. Mää kyllä nautin taas niin paljon niitten kanssa touhuamisesta. Mikä voikaan olla ihanempaa kuin se, kun ne nauravat pikkuräkänokat juoksee syliin, antaa pusuja ja halaa oikeen kovasti! <3





Pikkuisten serkkujen kotiinlähdön jälkeen me lähdettiin illalliselle ravintolaan mun vimpan illan kunniaksi. Ja tuli kyllä taas syötyä ihan liian hyvin! :D Tuntuu niin hassulta ajatella, että viimestä kertaa datailen täällä mun sängyssä näin iltasella ja mulla on edessä viimeinen yö tässä talossa! Mutta kaikki (hyväkin) loppuu aikanaan ja huomenna on aika suunnata kohti uusia seikkailuja, uusien ihmisten kanssa.

Bonne nuit!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

le 29 décembre

Tämä päivä on mennyt Tomin synttäreitä juhliessa. Aamupalan jälkeen järkkäiltiin taloa juhlakuntoon synttäreitä varten lounaaseen asti. Siivoilin taas myös vähän mun huonetta perjantaita silmällä pitäen. Lounaan jälkeen kahden aikoihin Tomin kaverit tuli juhlimaan ja sitä kiljuntaa/riehuntaa kestikin sitten puoli kuuteen asti. :D







En oo vissiin tottunut vieläkään pikkupoikien leikkeihin, koska mulla tuli melkeen pää kipeeksi siitä äänimäärästä. ;) Pakeninkin sitä lopulta omaan huoneeseen, jossa kuuntelin rauhallista Renan Lucen musiikkia ja tein äitin lähettämää ristikkolehteä pari tuntia.

Seitsemän aikaan tänne alkoi lappamaan sukulaisia + Tomin kummit ja viimeiset vieraat lähtivät vasta puoli kahdentoista aikoihin.



Täällä oli siis mamie & papie d'Havelange, mamie Mireille & papie JM2, Geoffreyn perhe, Christine-täti & Alouis + Jean-Michel, Sophie & Lucas. Ilta oli tooooosi mukava ja se kului illallistaen (jälkkäriksi mun tekemiä kakkuja, jotka sai kovasti kehuja :), lapsosten kanssa leikkien, aikusten kanssa jutellen ja mun tulevaa muuttoa päivitellen. Sainkin monta selkääntaputtelua ja onnentoivotusta, jotta kaikki menis niin hyvin kuin vain voi! :) Ja eiköhän se mee, ei vaan jaksais alkaa pakkaileen laukkuja..

tiistai 28. joulukuuta 2010

le 28 décembre

Aah, rakastan lomailua. Tänäänkin heräsin jo yhdeksän aikaan, mutta loikoilin sängyssä kymmeneen asti ja sitten suuntasin rauhassa suihkuun. Aamupalaa sainkin sitten syödä yksinään, koska kaikki muut oli kerennyt lähtä jo jonnekin asioille. Aamupalan jälkeen siivoilin vähän keittiötä ja sitten suuntasin ostamaan kakkutarvikkeet Tomin huomista synttäriä varten. Ja kotiin palattuani teinkin sitten ensimmäisen osan ensimmäiseen hyytelökakkuun. Huomasin muuten kaupassa, että siellä oli VALION laktoosittomia kermoja.. :D Maailma on pieni!

Lounaan jälkeen pelasin yhden pelin shakkia Joranin kaa ja sitten suuntasin uudelle reissulle kauppaan ostamaan ainekset toiseen valkosuklaamustikkahyytelökakkuun, koska niitä tarviikin kaksi väkimäärästä johtuen. Tein sitten valkosuklaaosion toiseenkin kakkuun, autoin Tomia askartelemaan ja puoli viiden jälkeen lähdin käppäilemään viideltä alkavaan kinéen. Pierre oli myöhässä 25 minuuttia liikenneruuhkaan juuttumisen takia ja kinékin kesti kauemmin kuin normaalisti, joten kotona olin vasta seitsemän aikoihin. Autoin Isaa illallisen teossa, jatkoin vähän scrapbookiani ja sit olikin illallisen aika. Syötiin muuten choux de Bruxelles (mun toiveesta ;) kera perunoiden, papujen ja ihan sairaan hyvän lihan.

Illallisen jälkeen alotin tekemään mustikkaosioita hyytelökakkuihin, mutta itkuhan siinä meinas päästä, kun huomasin, että ne persentin argentiinomustikat oli jotain ihan outoja isoja, ei-mustikan-värisiä, pahanmakuisia mötiköitä, jotka murskauduttuaan ei ollut todellakaan punaisia. Isa sitten tarjosi auttavan kätensä ja löysikin meidän (niitten) pakasteesta vadelmia, joita ei kuitenkaan ollut ihan tarpeeksi kahta kakkua varten. Joten ei muuta kuin soittoa Christine-tädille, jolta löytyi punaisista marjoista tehtyä hilloa/survosta, jota Jean-Marc lähti sitten ystävällisesti hakemaan sitä toista kakkua varten. Ja lopulta luulenpa, että ne kakut onnistui aivan hyvin! Ainakin se "taikina" oli herkullista Isankin mielestä.. ;) Leipomuksien jälkeen tiskailtiin ja siivoiltiin keittiö Isan kanssa. Äsken kirjottelin vielä Tomin kortin valmiiksi ennen paapaamaan lähtöä.

maanantai 27. joulukuuta 2010

le 27 décembre

Aamulla suuntasin pitkästä aikaa pienelle reilun puolen tunnin juoksulenkille. Se ei kyllä ollut mikään kovin hyvä idea, nimittäin jos jalkakäytävillä ei ollut hirveesti lunta niin sitten se oli ihan peilijäässä ja juoksu oli aika mahdotonta. Sainkin monta oudoksuvaa katsetta siellä liukastellessa ja varmaan 3 ihmistä oli vaan sillee, että "Attention, c'est verglas!".

Juoksulenkin jälkeen söin aamiasta samalla pelaten Akinatoria Tomin kanssa netissä, kävin suihkussa ja siivoilin huonetta Tomin, Isan ja JM:n lähtiessä asioille. Vähän ennen kahtatoista määkin suuntasin chez Club ostamaan Scrapbook-tarvikkeita. Ostin mustan Scrapbook-kansion sekä mustia ja valkoisia erikoisvahvoja kansion sivuja siihen. Sitten käppäilin kotiin ja Scrapbooking sai alkaa. Ja sitä värkkäilinkin (rakastan kaikkea tollasta näpertelyä :D) sitten illalliseen asti. Välissä kyllä kävin ostaan boulangeriesta patongin illallista varten ja mulla tuli niin ranskalainen olo kun käppäilin paperiin kääräisty patonki kainalossa kotiin! :D Isa ja Tomikin innostu tekemään muutaman scrapbook-sivun, ja se scrapbooking olikin paljon kivempaa, kun näperreltiin Isan kanssa yhtä aikaa.

Illallisen jälkeen tiskailtiin Joranin kaa, pelattiin muutama peliä Jazzya ja just äsken yks peli shakkia. Ja mää voitin! Kylläkin luovutusvoitolla, koska Joran ei jaksanut enää pelata.. No oli se kyllä jo menettänyt paljon ukkoja ja kuningattarensakin, joten olisinhan mää tietysti joka tapauksessa voittanut. ;)

Mulla on muuten enää vain 3 kokonaista päivää tässä perheessä jäljellä! :/ Aika rientää, aika rientää ja pitäs jo kohta alkaa varmaan survomaan näitä mun tavaroita matkalaukkuihin..

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

le 26 décembre

Tänään nukuin ihanasti puoli kymmeneen asti, loikoilin sängyssä melkeen kymmeneen ja sitten suuntasin suihkuun. Aamiasta syötiin Isan ja JM:n kans kolmistaan ja se oli tosi outoa! Yleensä aina on vähintäänkin Tom meidän kanssa. Aamiaisen jälkeen JM lähti hakemaan Tomia ja Jorania kotiin, Isa meni kauppaan ja mää nautin hiljaisesta talosta musiikkia kuunneellen, oman huoneen siivoilua aloittaen ja kirjaa lukien. Ennen lounasta pelailin vielä vähän jazzya Joranin kanssa, mitä ei kyllä pitäis tehdä, koska se voittaa aina 100-0 mielettömän tuurinsa ansiosta! :D

Lounaan jälkeen mentiin JM:n ja Joranin kanssa ulos lumitöihin. Lapioitiin meidän talon edusta, autotallien edustat ja sitten vielä kiivettiin lapioimaan kattoterassi. Se kävi kyllä urheilusta! Pelattiin myös Joranin kaa pesäpalloa kattoterassilla lapion ja lumipaukkujen kanssa. ;)Lapioinnin jälkeen hengailtiin jonkun aikaa olkkarissa koko perheellä ennen kuin lähdettiin Christine-tädille kylään ja bûche de noëlia syömään. Lorenz ja Victoire oli siellä hoidossa ja mamie ja papiekin tuli käymään, joten oli oikeen sukua koolla. Siellä sitten vierähtikin useampi tunti.

Ilta kotona kului Tomin kanssa leikkien, kirjaa lukien, jutellen, illallistaen ja illalla illalla Tomin nukkumaan mennessä alettiin katsomaan Inceptionia Isan ja JM:n kanssa. Ja täytyy sanoa, että se oli kyllä outoa ja paljon surkeempi kuin olin kuvitellut. Eli siis olin aika pettynyt. Isa lähti nukkumaan jo varmaan puolen tunnin päästä, JM sinnitteli melkeen kaks tuntia ja määkin päätin lopettaa sen katsomisen kahden tunnin jälkeen. :D Vähän kyllä harmittaa, kun se olikin niin huono..

Loppuun vielä kuvasaldoa mun joululahjoista:



Suomi-perheen lahjat miinus kaks Nomination-palaa.



Mamie-Mireilleltä ja papie-JM2:selta saatu huppari.



Mamie-Mireilleltä ja papie JM2:selta saatu kukkaro sekä mun host-perheelta saadut lahjat.

Hyvää Tapaninpäivää kaikille! Ja mulla ois muuten yksi pieni helposti toteutettava toive. Voisko kaikki tutut ja tuntemattomat, jotka tätä mun blogia seurailee, kommentoida vaikka vaan nimensä/nimimerkkinsä, koska musta ois hauska tietää ketä näillä linjoilla oikeen on ja minkä verran. :) S'il vous plait!

lauantai 25. joulukuuta 2010

NOËL 2010!

le 24 décembre

Eilen aamulla mun piti vielä mennä käymään koululla hakemassa joulukokeitten tulokset. Luultiin jo, ettei saada todistuksia ollenkaan, koska meidän mamade titulaire ei ollut päässyt paikalla edellisen yön lumimyrskyn takia, mutta saatiin ne sitten lopulta meidän educatricelta. Mun todistus näytti tältä: Francais 18/30; Math 27,5/30; Géographie 26/30; Biologie 26/30; Chimie 28/30; Physique 23/30 et Anglais 29,5/30. Kävin matkalla koulusta kotiin hakemassa Isan koululta pari juttua kotiin vietäväksi & näyttämässä todistusta ja kotona Jean-Marcin halus heti nähdä mun todistuksen ja oli tosi tyytyväinen. :)

Kotona nöräilin vähän aikaa omassa huoneessa ennen kuin suunnattiin Joranin ja Alouisin kanssa lapioimaan meidän kattoparveketta. Se vaan oli vähän vaikeeta, kun ei ollut yhtään kunnon lapiota, joten lopulta työsessio kääntyi lumisodaksi. Oltiin kaikki ihan litimärkiä se jälkeen eli ei muuta kuin sisälle kaakolle. :D Hengailtiin ja pelailtiin jazzia ennen kuin Isa ja Tom tuli kotiin ja sitten suunnattiin jouluostoksille.

Jouluostoksilta palasin kotiin, tein sudokuja, nöräilin vähän ja luin kirjaa ennen kuin muutkin olivat saaneet tehtyä jouluostokset loppuun. Illalla koristeltiin kuusi ja laitettiin muutenkin kotia jouluseksi ja seitsemän aikaan suunnattiin Isabellen vanhemmille eli papie JM2:selle ja Mamie-Mireillelle viettämään jouluaattoiltaa. Ja siellä oltiinkin sitten yö puoli kahteen asti. :D Syötiin illallista (alkuruoka: sika hyvää keittoa, pääruoka: perunacroquetteja+jotain lintua+sellasta sika hyvää omenapuolukkasekotusta, juustoja, jälkiruoka: bûche de noël Geoffreltä), juteltiin, makoiltiin sohville, availtiin joululahjoja, leikittiin Tomin saamilla radiopuhelimilla, katottiin sellasta jouluohjelmaa etc. Eli siis kaikkea mitä mummulassa voikaan jouluaattona tehdä. :) Määkin sain muuten isovanhemmilta kaksi pakettia: Espritin tosi nätin hupparin ja söpön rahapussin. Itse annoin papielle Suomen jalkapallomaajoukkueen pelipaidan ja mamielle marimekon essun ja ne kantoikin niittä sitten koko loppuillan yllään. Ilta oli tooooosi kiva ja kotiin päästyä ei tarvinnut kyllä unta odotella! :)

le 25 décembre

Tänä aamuna herättiin kaikki tosi myöhään pitkäksi venähtäneen eilisillan vuoksi. Mää heräsin kymmenen aikaan ja jopa TOM nukku puoli yhteentoista! Aamulla Lorenz ja Victoire tuli vähäksi aikaa meille hoitoon, joten syötiin sitten niitten kanssa aamiaista yhdessa. (Perinteinen sunnuntai-aamupala: kaakaota ja rusinakakkua, vaikkei tänään sunnuntai ookkaan ;) Sitten Victoire ja Lorenz meni päiväunille ja me avattiin kotilahjat. Mää sain mun perheeltä aivan ihanan käsikorun ja kaks Renan Lucen levyä <3 ja niitten lisäksi paljon ihania lahjoja mun Suomen perheelta. Kiitoos, ootte ihania! <3 Ja myös mun hostperheeläiset oli tyytyväisiä mun antamiin lahjoihin eli kaikki meni niinkuin pitikin! :)





Lahjasessioitten jälkeen hengailtiin vaan olkkarissa kirjoja lukien, palapeleja tehden, jutellen & musiikkia kuunnellen ennen kuin kolmen jälkeen suunnattiin JM:n vanhemmille Havelangeen. Ajettiin matkalla Nocartien talon ohi ja mää kävin heittämässä niille joululahjan. Havelangessa käytiin ensin pienellä kävelylenkillä ihanassa auringonpaisteessa Isan, JM:n, Tomin ja Joranin kanssa.



Kävelylenkin jälkeen pelailtiin sellasta huojuvaa tornia tai mikä ikinä onkaan JM:n, papien ja Joranin kanssa ja pian jo Geoffrey perheineen & Christinekin tuli sinne. Syötiin pieniä snacksejä, pelailtiin ja juteltiin ennen virallisen illallisen aloittamista. Illallinen olikin taas ihan mieletön. Alkuruoaksi sellasta kalaa+kastiketta, pääruoaksi saksanhirveä kera perunacroquettesien & paistetujen omenojen ja jälkkäriks sellasta ihanaa kuivakakkua. Ennen jälkkäriä jaettiin lahjat. Tehtiin silleen, että yks osti aina yhdelle lahjan, koska meitä oli kuitenkin niin monta. Mää ostin Jean-Marcille (viinipullon, Inceptionin ja suomalaisia karkkeja) ja Isabelle oli ostanu mulle (ihanan, lämpöisen harmaan hupparin). Mää annoin kyllä lisäksi mun omat lahjat papielle, mamielle, Christinelle & Geoffreyn perheelle ja kaikki oli tosi mielissään. :)













Ja ainiin, sain muuten papien kanssa juteltuani kuulla, että se oli nuorena työskennellyt muutamia vuosia sellasen ison hedelmiä kuljettavan laivan keittiöllä merillä. Ja se oli kiertänyt maailman ympäri laivalla kolme kertaa! Se näytti mulle jotain kuvia sieltä laivalta ja Panamasta ja Etelä-Afrikasta etc. ja näytti kyllä aika mahtavalta! :) Kotiin päästiin lähtemään Isan ja JM:n kanssa (Joran&Tom jäi mummulaan yöksi) jo ennen yhdeksää, joten mulle tarjoutui tällanen rauhallinen nöräyssessio näin iltasella.

Nyt on siis belgialainen joulu vietetty ja täytyy sanoa, että on kyllä ollut ikimuistoisen ihana joulu, vaikkei sitä perinteistä suomalaista joulua mikään voitakaan! <3 Mutta on se kyllä aika hienoa, että näin vaihtarina pääsee kokemaan aivan toisenlaisen kulttuurin joulun ja jouluperinteet sekä näkemään miten ne tavalliset ihmiset täällä oikeasti joulua viettävät!

Joyeux Noël à tous! <3

torstai 23. joulukuuta 2010

le 23 décembre



Sinne meni Phantasialandin reissu niinku ois vaan vessanpöntöstä vetästy alas! Ja arvatkaapa yhden kerran, että mikä oli syynä. No LUMI tietysti.. Liian vaarallista kuulema lähteä bussilla ajamaan tonne lumeen. Huoh. Heräsin nimittäin ihan mielissään jo ennen seittemää, kävin kiireellä suihkussa, söin aamupalaa ja puoli kahdeksalta lähdin käppäilee koululle. Hyppäsin matkalla Hubertien kyytiin ku ne sattuu passer devant ja mentiin sitten koululle ja siinä mennessä jo Pascal (niitten iskä) sano, että oon aika varma, että te ette tuu lähtemään, koska niiten France ja muut pienemmät Disneylandiin menijät oli tehnyt jo muutamien kymmenien kilsojen päästä uukkarin takasin Cineytä kohti. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Koululle päästyä siellä seisoskeli Monsieur Prefet, joka kertoili aina uusille ja uusille tulijoille, että ei oo sitä reissua tällä kertaa.. Käppäilin sitten takasin kotiin ja JM & Isa sai aika hyvät naurut mun palatessa kotiin jo ennen kahdeksaa. Tulipahan ainakin tehtyä kiva pieni aamukävely raikkaassa ulkoilmassa! :) Nyt voisin vaikka nukkua, mutta yllärinpylläri ei meinaa oikeen uni tulla..

Jatkoa illalla à 21h50:

Torkuin ja nöräilin sängyssä kymmeneen asti ja sitten vihdoin nousin ylos. Ja tästä päivästä tuliki oikee rentoilupäivä. Kuuntelin musiikkia; tein "kiitoskortin" melkeen loppuun; juttelin isovanhempien kanssa; nöräilin taas; katoin Joulutarinan <3; söin lounasta; nöräilin; kävin tekeen kierroksen kaupungilla tuolla lumipyryssä; palasin kotiin; tein sudokuja ja kuuntelin musiikkia; juttelin yhen vanhan papparaisen kaa, joka tuli hakemaan unohtamansa lakin ja tuomaan meille joulukortin + JM:lle jotain kuvia; leikin Tompsukan kaa; laitettiin kuusi (ah, mikä tuoksu) olohuoneeseen, muttein vielä koristeltu, koska se oli niin märkä; pelasin jazzya Joranin kaa; söin illallista ja katoin Avatarin ensimmäisen osan Jortsun kaa. Eli siis kiva päivä tästä lopulta tuli! Täällä siis on tosiaan pyryttäny lunta koko tonne jo ennestään valkoiseen maahan, joten me ollaan tosiaan harvinaislaatuisesti saamassa valkoinen joulu! Ja kaikki täällä nauraakin, että grace à Minna, joka toi lumen Suomesta mukaansa.. ;)

Ihanaa aatonaattoiltaa sinne kaikille rakkaille joulukinkuilleni! <3

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

le 22 décembre

IHANAA TÄÄ LOMAILU! :) Heräsin tänään kaikessa rauhassa puoli yhdeksän aikaan ja heti aamun alkajaiseksi nöräilin sängyssä puolisen tuntia. Aamupalaa sain nautiskella kaikessa rauhassa yksin Joranin vielä nukkuessa ja Isa, JM & Tom olivat jo lähteneet kouluun ja töihin. Kymmenen aikoihin mamie ja papien tuli siivoileen yms. ja mää lähdin sitten käymään postissa ja kaupassa ostamassa Isan pyytämät ostokset. Kotiin palatessani jutskailin isovanhempien kanssa ja alottelin siivoilemaan huonetta (loppu lähestyy, nyyhkis) ennen lounasta. Yhden jälkeen otin junan kohti Jambesin cinémaa ja Danielakin hyppäsi kyytiin matkalta Assessesta. Mentiin kattomaan Danielan ja Raquelin kanssa vimpan Harry Potterin ensimmäinen osa, joka oli mun mielestä toooooosi hyvä! Ei vaan malttais enää oottaa ens kesään, että se toinen osa ilmestyy.. Se leffa kesti puoli kolmesta melkeen viiteen, joten kotiin palasin vasta kuuden aikoihin. Kotona rötkötettiin sohvalla Tomin kanssa pelaten yhdessä sen Nintendo DS:sää ja mää jopa voitin yhen pelin siinä. Olin saanut myös kolme kirjettä/korttia (mummilta <3, veljen perheeltä <3, suomikavereilta <3), jotka teki mun jo valmiiksi mahtavasta päivästä vielä paljon mahtavamman! KIIITOS TEILLE! Isa oli käynyt myös hakemassa Colruytiltä mun tilaamat kuvat, joten ennen illalista alottelin jo tekemään vähän kiitoskorttia tälle perheelle. Illallisella päiviteltiin Isan ja JM:n kanssa, miten tää aika onkaan kulunut näin nopeaa ja suunniteltiin joulua ja muuta sellasta. Ja JM kysy multa sitten, että niin Minna sitten 31. päivä, kun sun lähtö koittaa niin itketäänkö me sitten kaikki ihan hulluna. Mää sitten sanoin, että no tottakai koko päivä! :D Mutta sen jälkeen JM oli ihan vakavana silleen, että mutta kyllähän me vielä kuitenkin nähdään, koska mää haluan tulla sut aina hakemaan rotarykokouksiin ja voidaan mennä niihin edelleen yhdessä kuten tähänki asti etc. Se on kyllä niin ihana! <3 Illallisen jälkeen kapusin tänne mun huoneeseen ja jatkoin kortin tekemistä. Mää niin rakastan askarrella (leikellä kuvia, sommitella, kirjotella) kaikkea tämmöstä.. :) En kuitenkaan voinut tehdä sitä loppuun asti, koska kello rientää kuten huomaatte ja mulla ois huomenna edessä matka PHANTASIALANDIIN, SAKSAAN avec mon école! Joten bonne nuit ja biz à tous!

tiistai 21. joulukuuta 2010

le 21 décembre

C'EST FINI!! Tajuatteko, mulla loppu kokeeeeeeet. Ja arvatkaa kuka on niin onnellinen?

Vähän kyllä ärytti kun olin saanut enkun esseen valmiiks jo kymmenen yli yhdeksän mutta mun piti silti olla koululla jusqu'à 11h15 koska mulla oli sitten vasta suullinen testi. Mutta toisaalta se ei kyllä haitannut, koska koko ajan tiesi, että sen jälkeeen on kaikki kokeet ohi! =)

Koulun jälkeen kävin kauppakatua kotiin ja nautiskelin ihanasta fiiliksesta. Ja kävin ostamassa loman alkamisen kunniaksi pienen suklaalevyn, jota sitten kotiin päästyäni mussuttelin nöräten. :D Olin kyllä vähän pettynyt, kun ketään hyviä suomityyppejä ei ollu facessa, vaikka teillä on siellä loma.. Söin lounasta, jatkoin nöräilyä ja sitten katoin ekaa kertaa The pirates of the Caribbean: The curse of black pearl ihan loppuun asti. Oon vähän jälessä (niinku aina), kun nyt vasta sain sen kokonaan katottua.. :D Lehevan jälkeen tein joulukortteja ja kirjottelin Tomin synttärien kutsukortteja kunnes puoli kuuden jälkeen lähdin käppäilemään kuudelta alkavaan kinéen.

Kiné alko siis kuudelta ja kesti n.40 minuuttia. Mun ei tartte käydä siellä enää ku yhden kerran ens viikolla ja sit sekin on fini. Mää niin rakastan (okei, vähän liian vahva ilmaus suomalaiselle) tota mun kinéä. Se on oikeesti maailman sympaattisin mies ja kaiken lisäksi näin sen 2-vuotiaan tytön, joka oli ihan valehtelematta varmaan maailman SULOSIN ja kaunein ja söpöin ja ihanin 2-vuotias! :) Kinéstä käppäilin kotiin ja täällä kotona kirjottelin Tomin kutsukortit loppuun, tein sudokuja, söin illallista ja tein jälleen sudokuja. Ja sitten tulin nettiin ja nyt tavotteena ois onnistua jutskaan naamakirjan ihmeellisillä vesillä avec ma famille finlandaise!

À demain! <3

maanantai 20. joulukuuta 2010

le 20 décembre

Tänään heräsin rättipoikkiväsyneenä seitsemän jälkeen ja puoli yhdeksäksi raahauduin kouluun tekemään mantsan ja bilsan kokeet. Mantsan koe meni ihan hyvin, vaikka tulikin vähän kiire. (Ope oli myöhässä, koska tästä lumiprobleemasta johtuen olikin joutunut ottamaan junan päästäkseen koululle.) Sen sijaan bilsan kokeen sössin kyllä niin pahasti kuin vain voi. En kyllä tosta Ranskan reissusta johtuen ollu kovin hyvin siihen lukenutkaan, mutta se oli kyllä myös supervaikea! Siinä oli tehtäviä, joita en ymmärtänyt, vaikka kuinka yritin kääntää sanakirjankin avulla. Mutta aina ei voi voittaa.. Se meni nyt näin, mutta ens kesäkuussa sitten paremmin. :)

Koulusta tuli kotiin joskus kahtatoista ennen, söin lounasta ja nöräilin. Kahden aikoihin menin vähäksi aikaa alas lukemaan enkkua ja sitten suuntasin JM:n ja Tomin kanssa pihalle leikkimään ja tehtiin myös lumiukko, josta tuli lopulta ihan hieno, vaikkei lumi ollutkaan nuoskalunta.

Ulkona peuhailujen jälkeen menin sisälle lukemaan enkkua ja sit leikin Tomin kanssa ennen lenkille lähtöä. Juoksin 35 minuuttia ja mulla ei tullut melkeen ollenkaan sitä inhottavaa lonkkakipua! :) Illallisella juteltiin mun muutosta ja saatankin muuttaa toiseen perheeseen jo 26.päivä, koska niille ei sovikkaan 29. tai 30.päivä. Tai sitten muutan 31.12. On verra! Illallisen jälkeen teetin netin kautta kuvia näitten "kiitos-korttiin" ja sit pelattiin pari peliä Cluedon JM:n ja Joranin kanssa ennen nukkumaanmenoa. Ei muuta kuin hyviä öitä ja tää tyttö suuntaa huomenna VIIMEISEEN kokeeseeen!

L'ALSACE

le 17 décembre

Lähdettiin siis perjantaina neljän aikoihin ajelemaan kohti Alsacea, Ranskaa niin kuin oltiin suunniteltukin. Ajettiin sinne Luxembourgin läpi ja matka kesti nelisen tuntia. Alunperin meillä oli tarkotus mennä heti ensimmäiseksi Strasbourgiin, mutta siellä ois mennyt niin myöhään niin suunnattiin sitten ensimmäiseksi syömään Riquewihriin, söpöön ja pieneen, perinteiseen Alsacelaiseen ravintolaan. Ja sain jo sillon ensimmäistä kertaa huomata, että ruoka siellä päin oli ihan SAIRAAN hyvää! Munster-juustolla kuorrutettuja pottuja, kahta erilaista kinkkua ja salaattia.. Mmmm. Illallisen jälkeen ajeltiin sitten Roi Soleil-hotelliimme Colmariin ja mentiin nukkumaan. (Ylläri..)

le 18 decembre


Hyvin nukutun yön (siellä hotellissa oli maailman miellyttävimmät sängyt) ja maittavan aamiaisen jälkeen otettiin ensimmäiseksi nokka kohti Kayserbergiä. Siellä sitten käveleskeltiin ympäri kaupunkia, nautittiin joulumarkkinoista ja -tunnelmasta sekä syötiin lounasta. Syötiin lounasta sellasessa ihan sairaan hienossa ravintolassa, jossa oli vain Alsacelaisia erikoisuuksia eli tarte flambée:ita. Se oli sellasta vähä niinku pizzaa, mutta paljon parempaa. (Tästä taitaa tulla aika ruokapainotteinen postaus.. ;)













Kayserbergin joulumarkkinoiden jälkeen vuorossa oli Riquewihr, jossa syötiin illallista perjantaina. Riquewihrissä oli yhtä ihastuttavat joulumarkkinat ja ihanan jouluinen tunnelma kuten Kayserbergissäkin. En jaksa selittää kauheesti noista markkinoista,koska kuvat kertoo paaaaljon enemmän kuin mun turhat plärinät, joten nauttikaa kuva-annista. :)

















Riquewihristä suunnattiin levähtämään vähäksi aikaa hotellille ja illalla oli vielä vuorossa Colmarin joulumarkkinat. Ja se kaupunki oli kyllä laitettu täydellisen jouluiseen tällinkiin. Kaikki ne markkinakojut, jouluvalot ja jouluinen musiikki.. Ah <3

















Näin siis kului lauantai Alsacessa. Aika täydellisen jouluinen päivä vai mitä?

le 19 décembre


Sunnuntai-aamuna suunnattiin aamiaisen ja huoneitten luovuttamisen jälkeen ihastelemaan Ribeauvillén joulutunnelmaa. Siellä ei ollut ollenkaan joulumarkkinoita, mutta muuten kaupunki oli kyllä oikeen jouluinen. Ja siellä myös lounastettiin jälleen kerran ihastuttavassa Alsacelaisessa ravintolassa ja söin muuten maailman parasta coq au vin d'Alsace avec les spätzle.



Huomatkaa saippuakuplia puhalteleva nalle.. ^^

















Ribeauvilléssä tallustelun jälkeen ajettiin Le château du Haut-Koenigsbourgiin sellasen tunturin (tai mikä vuori olikaan) päälle ja tehtiin siellä kierros sellasen maaailman hupasimman oppaan opastamana. Se oli ihan toosi mielenkiintoinen visiitti ja siellä menikin useampi tunti.



















Lopulta puoli viiden aikaan oltiin valmiita hyppäämään autooman ja aloittamaan paluumatka Belgiaan, josta tulikin huomattavasti odotettua pidempi. Ajettiin kotiin Nancyn kautta, koska Jean Marc halus näyttää mulle yhden maailman kauneimmista Grand Placeista. Ja se kyllä tosiaan olikin belle!









Mitä lähemmäksi Belgiaa saavuttiin, sitä enemmän alkoi tulla huolestuneita puhelinsoittoja sukulaisilta ja tuttavilta, että miten teillä oikeen menee, onko kaikki hyvin, pääsettekö perille etc. koska Belgiassa oli kuulema liikenne ja kaikki ihan sekaisin johtuen isoista lumipyryistä. Tää Belgian koneisto lumen auraamista varten on ihan surkea ja kaiken lisäksi niiltä oli loppunut teille pantava suola, joten sellanen iso moottoritie Arlonista Cineyyn oli ihan umpijäässä ja urilla. Lopulta päästiin kuin päästiinkin kahdentoista aikoihin turvallisesti kotiin, vaikka juututtiinkin just 10 kilometriä ennen Cineytä pariksi tunniksi mielettömiin ruuhkiin johtuen tuntemattomasta syystä. Voitte vaan kuvitella miten mulla tuli luettua tämän päiväisiin kokeisiin.

Reissu Alsaceen oli pitkästä kotimatkasta huolimatta aaaaivan ihana ja tiedän kyllä jo nyt, että haluan palata sinne joskus kesäaikaan myös! :)