Nyt ois sitten viimeinen rotarymatka takana. Tsekki yllätti kauneudellaan ja tuli nähtyä & kuultua taas monta uutta asiaa ja saatua yksi maa lisää tähän mennessä vierailtujen maitten joukkoon.
le 18 juin- aamupalaa syötiin huoltsikalla tsekissä bussissa nukutun yön jälkeen. Oon ilmeisesti nyt jo tottunut tohon bussinukkumiseen italian reissun jälkeen, koska tuli nukuttua niin hyvin huonosta asennosta huolimatta. ehkä siihen auttoi myös tällä kertaa mukana ollut tyyny!
- aamupäivä kulutettiin kävelylenkki vltava-joen yhdellä puolella oppaan johdolla tehden. saatiin siis sellanen yleisnäkymä prahan kaupunkiin.



- puolen päivän aikoihin noustiin jokilaivaan, joka vei meidät puolentoista tunnin laivamatkan jälkeen troijan linnaan.
- tehtiin linnassa opastettu kierros ja sen jälkeen olikin vapaa aikaa, joka kulutettiin hengaillen, kuvia otellen, pétanque-turnausta katellen etc.

- hotellille päästiin majoittumaan siihen seitsemän aikoihin.
- hengailua hotellihuoneess Madeleinen ja Mashan kanssa musiikkia kuunnellen ja jutskaillen
- illallinen puoli yhdeksältä

- pikapika nettihetki, kirjan lukemista ja nukkuun (olin epäsosiaalinen :D)
le 19 juin- sunnuntai aamuna yhdeksän jälkeen alotettiin piiiiitkä nähtävyyksien kiertely vltava-joen toisella puolelle (eri puolella kuin lauantaina) oppaitten johdolla
- ensimmäinen kohde oli sellanen tosi vanha Strahovin monastery, jossa oli mm. sellanen toosi vanha tuhansien kirjojen kirjasto

- sieltä käppäiltiin HIENOISTA maisemista nauttien sellaseen rakennuskeen (LORETA), jossa oli mm. kirkko ja hienoja taidemaalauksia jne.




- tän jälkeen käveltiin puistoon prahan linnan ulkopuolelle, jossa syötiin eväspussilounaat ja tietysti sateen ropistessa just sopivasti!
- katottiin vahdinvaihto
- tehtiin piitkä kierros Prahan linnan eriosissa (kirkossa, saleilla jne.)
- mentiin yhteen puistoon ottaan yhteiskuvia

- käveltiin bussille, joka odotti ehkä kilometrin päässä
- hotellilla hotellihuoneessa hengailua kuvia katsellen ja musiikkia kuunnellen kahdeksalta alkavaan illalliseen asti
- illallisen jälkeen hotellin urheilukeskksen uima-altaaseen uimaaan ja höyrysaunomaan
- uimisen jälkeen hengailin brassien kaa hotellin baarissa ja sitten nuqq -->
le 20 juin- Viimeinen päivä Prahassa
- tehtiin yhteen asti kestävä opastettu kierros Vltava-joen sillä puolella, jolla oltiin myös ensimmäisenä päivänä
- vierailukohteina: juutalaiskortteli, charlesin silta, lukkosilta, John Lehnonn –seinä, Notre Dame de la Victoire, St. Nicolasin kirkko
- yhden aikoihin alkoi sitten kuuteen asti kestävä vapaa-aika, joka alotettiin menemällä lounaalle sellyn, maddyn, mashan, lizin, meganin ja rebeccahin kaa
- sen jälkeen lähdettiin tutkiin prahan katuja maddyn ja mashan kanssa ja kierreltiin kaupoissa yms.
- kuudelta kokoonnuttiin pont charlesille, josta käveltiin kaikki yhdessä bussille
- hotellilla perus huonhengailut mashan ja maddyn kaa ennen illallista
- illlallisen jälkeen suihkuilut, hengailua hotellin alakerrassa ja maddyn kaa juttelua hotellihuoneessa
le 21 juin
- tiistaina aloitettiin päivä bussissa istumisella ja suuntana oli hluboka. valitettavasti tää hluboka, jonne saavuttiin kymmenen jälkeen sattuikin olemaan väärä hluboka (tsekissä on 5 hlubokaa ja oli satrtunut pieni navigointivirhe) ja huomattiin olevamme 180 kilsan päässä siitä hlubokasta, jonne meidän ois pitänyt mennä
- lisää bussissa istuskelua siis hitch-leffaa katsellen ja välillä lounastauolle pysähtyen
- kolmen aikoihin visiitti suurella budvarin olutpanimollla , jossa meillä oli maailman söpöintä englantia puhuva mummeliopas :D

- visiitin jälkeen tutustuttiin vapaasti ceske budejovicen kauniiseen kaupunkiin ja puoli siesemän aikoihin kohti hlubokaa ja viiden tähden TOSI KIVAA hotellia :)
- huoneisiin asettumista, suihkuikua ja illallinen
- melkeen kaikkien vaihtareitten kera yhteen kylän kahvilabaariin, jossa hengailtiin maddyn kaa yhteentoista ja palattiin sit hotellille
- hengailtiin siellä hotellin alakerrassa mashan. bryanin, yhden meksikaanon ja maailman parhaimman bussikuskin kaa
- paapaaan -->
le 22 juin- viimeinen aamu tsekissä
- laukkujen pakkailut ja aamupalalle
- aamupalan jälkeen käveltiin hlubokan linnalle
- se linna oli kyllä ehdottomasti yksi hienoimmista jos ei hienoin linna mitä oon ikinä nähnyt


- siellä linnassa yks meidän ryhmän tyttö pääsi soittmaan sellasta 1800-luvun KAUNISäänistä pianoa ja vitsi miten oli hienon kuulosta!
- visiitin jälkeen hengailtiin vähän aikaa linnan puutarhassa ja sitten käveltiin takaisin hotellille, jossa bussi odotti
- ajettiin cesky krumlovin kaupunkiin, jossa oli koko loppupäivä seitsemään ja illalliseen ravintolassa asti vapaata
- kierreltiin maddyn ja satsukin kanssa kivoja tämän unescon maailmanperintökohteen katuja ja syötiin jätskit lounaaksi ;)

- kolmelta mentiin cesken linnaan vapaaehtoiselle opastetulle kierrokselle (se linna oli ihan valtava, tsekin toiseksi suurin!)
- oppaana oli sellanen maailman epämiellyttävin ja robottimaisimmalla tavalla puhuva naikkonen
- kierroksen jälkeen käytiin vielä Marcin (reissusta vastuussa olleen rotaryherran) kaa tekeen kierros hienossa puutarhassa!

- kiivettiin linnan toweriin kimberlin, maddyn ja satsukin kaa ihailemaan mielettömän hienoja maisemia

- kaupungissa ympäriinsä käppäilyä

- ilallinen ravintolassa

- viimeinen yhteiskuva

- bussin oottelua kaikki kivoja leikkejä vaihtareiden kaa leikkien :D

- bussiin ja kohti Belgiaa --->
le 23 juin- herätys puoli seitsemän aikoihin bussissa HYVIN nukutun yön jälkeen
- pysähtyminen aamupalallle saksanmaalla
- huibbukuski lähti ja tilalle uus kuski
- ajettiin liègeen, jossa eka satsi vaihtareita jäi pois ja hyvästejen jättelyä ja kyyneileitten vuodattelua (olin kova enkä melkeen ees itkenY :D)
- sieltä sitten namuriin, jossa loput vaihtari hyppäs kyydistä pois
- adieut ja asemalle junaa ootteleen
- junalla cineyyn, josta bussi kotiin
- lounaansyöntiä, kuvat koneelle, laukun purkamista ja musan kuuntelua
- puolen tunnin juoksulenkki
- illallisen syöntiä hostien kanssa
- viimeinen rotarykokous!
- haikea mieli.. pidin pienen puheenvuoron ja kiitin ihan kauheesti mun maailman parasta host-clubia jne.

- mun puheenvuoron jälkeen Jean Marc halus ottaa paroles ja kiittää mua kaikesta. sillä ääni ihan tärisi sitä puheenvuoroansa pitäessa <3 ja lopuksi se halus, että kaikki antais isot aplodit mulle :)
- suunniteltiin muutamien rotaryjen kanssa niitten visiittiä suomeen ja ouluun ja puolenyön aikaan JM toi mut takas kotiin
Mikä olikaan parasta reissussa?
- Muutamat uuden kivat vaihtarikaverit!
- Mielettöm’än Hienojen kaupunkien ja nähtävyyksien tutkiminen!
- Paras bussikuski ikinä! Sellanen 41-vee miekkonen, josta ei ois kyllä ikinä uskona sen olevan niin vanha. Se aina illalla pitkän päivän jälkeen kun noustiin bussiin laitto musiikit täysille ja räpsytteli valoja musiikin tahtiin. ja sitten kun piti jarruttaa niin se jarrutti silleen muusikin rytmissä :DD Sillä oli ihan mielettömän hyviä juttuja ja se oli entinen potkunyrkkeilijä, joka oli joutunut lopettamaan uransa polvivamman takia. Ja ainiin sen mielestä mulla on mahtava hymy ja olin koko reissun kaunein tyttö xDD Siis tuo ei suinkaa tee siitä hyvää kuskia vaan se oli oikeesti ihan mielettömän mukava ja rento!