sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

le 6 juillet

Viimenen päivä Belgiassa meni aivan liian nopeasti! Heräsin aamulla jo puoli kahdeksan aikään värkkäilemään kiitos-korttia host-perheelle ja pakkailin aamulla myös laukut ihan loppuun. Marine vei mut sit Cineyyn puol kaheksitoista, jossa kävin ekaksi tyhjentämässä Belgain tilin ja heittämässä heipat Geoffreyn keskustan boulangeriessa. Kahdeltatoista nähtiin Haneloren, Fannyn ja Amandinen kaa keskustassa ja mentiin lounaalle Il Capriccioon. Ja sain niiltä maailman ihanimman lahjan: valokuva-albumin, joka oli täynnä kuvia ja pieniä viestejä mulle mm. mun kaikilta kavereilta, opettajilta, Archilaisilta etc. Olin niiin mielissään!



Lounaan jälkeen käytiin kierteleen Cineyn vähäisiä kauppoja viimestä kertaa:



Ja sieltä mentiin hengaileen yhteen Cineyn linnan puistoon ja otteleen kuvia:







Sit pitikin sanoa kavereille heipat ja lähdin sitten käymään tokan host-perheen mamiella, joka ei vaan valitettavasti sattunut olemaan kotona, joten en saanut sille heippoja heitettyä. Tein sitten pienen kävelylenkin Cineyssä kuvia otellen



ja kävelin Andrélle ja Madeleinelle,



jossa leikin varmaan tunnin hoidossa olevan Romanen kaa. Sit Cedrick tuli hakeen Romanen kotiin ja mää jäin katteleen kuvia Andrén ja Madeleinen seuraan. Puoli seitsemältä hypättiin sit Audin kyytiin ja suunnattiin kohti Chevetognea (Ghevetognen ortodoksiluostarin kautta)



jossa mun ekan host-perheen vanhemmat Christine ja Christian sekä Véron siskon Valerien perhe eli Valerie, Cedrick, Maxime ja Romane jo oottelikin meitä yhden ravintolan terassilla. Kohta myös Axel, Véro ja Justine saapu sinne. Vietettiin sitten ilta apéroja juoden, lasten kanssa leikkien ja illallistaen.



















Illallisen jälkeen mun piti sitten hyvästellä Christine ja Christian ja voihan vitsi sitä itkun määrää.. Sit lähdettiin vielä noitten muitten kaa tekemään pieni kävelylenkki ja käymään yhdellä toisella Chevetognen lasten leikkialueella.



















Lopulta kotiin saavuttiin vasta yhdentoista aikoihin illalla ja siellä annoin mun perheelle niitten kiitos-kortin, laitoin kaiken seuraavaa päivää varten valmiiksi ja sitten aloin nukkumaan Justinen tullessa paapaamaan mun viereen viimesen yön kunniaksi. :) Tuona viimesenä iltana tuli kyllä kelailtua niin paljon koko vuotta ja kaikkia ihania sen aikana saatuja muistoja..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti