tiistai 26. huhtikuuta 2011

le 24 avril

Sunnuntai aamuna Véro vei mut kymmeneksi Hanelorelle ja vietinkin sitten koko päivän ja yön niitten luona. Niillä oli myös niitten sveitsiläinen tuttavaperhe käymässä, joten tuli sit tehtyä tuttavuutta niittenkin kanssa. Ja voin sanoa, että toi sunnuntai niitten kans oli kyllä ehdottomasti yks mun loman mukavimmista päivistä. Oltiin koko päivä menossa Haneloren perheen ja niitten tuttujen kaa ja palattiin sit sinne Hanelorelle joskus neljän jälkeen. Ihan aluksi käytiin ajamassa sellasilla vähän niinku pyörillä, jotka oli rakennettu vanhojen junanraiteitten päälle ja se oli kyllä ihan huippua. Mää olin samassa pyörässä Haneloren, Téon ja Fannyn kaa ja meillä oli niin hauskaa ku otettiin aina edellä menevät aikuset kiinni ja poljettiin täysillä ja törmättiin niiihin. :D Ja laulettiin! (Téo ja Fanny laulo..)



Mun ja Haneloren lepovuoro :D



Sieltä mentiin piknikille kivan puron rantaan:



Sitten Maredesousin luostariin:



Ja sit tehtiin pieni kierros sellasessa söpössä pikkukylässä ja sit palattiin Haneloren ja niitten talolle Braibantiin. Ilta siellä kului illallistaen, sulista ja petankkia pelaillen ja lopulta nukkumaan mennen. Ja oli niin kivaa kun nukuttiin kaikki lapset: Hanelore, Fanny, France, Victoire, mää, Téo ja Fanny (sveitsiläiset) samassa huoneessa ja voitte vaan arvata juttujen tason puolen yön lähestyessä. Yritin kovasti alkaa nukkuun, mutta aina niitten juttuja kuunnellessa oli pakko aina laittaa kommenttia väliin, mutta lopulta Téon hiljetessä uni tuli kyllä nopeasti! :D



Kauniit kaverini <3



Armoton turnaus! Tultiin viimeseks Haneloren kaa.. ;)



Kotoisasti siskonpedissä!

1 kommentti: