maanantai 13. joulukuuta 2010
le 13 décembre
Tänään mulla oli vapaapäivä, koska meillä "luonnontiedevalinnaisilla" ei ollut ollenkaan koetta. Heräsin kahdeksalta, kävin suihkussa, söin aamupalaa kaikessa rauhassa katsellen samalla maastojuoksun Euroopan-mestaruuskilpailuja ja sitten lähdin kauppaan ostamaan viimeisiä tarvikkeita piparitaloa varten. Mun piti käydä kolmessa supermarketissa ennen kuin löysin piparimuotteja! :O Lopulta kotiin päästyäni aloin leipoa piparitaloa, mutta ensimmäiset seinät tehtyäni huomasin, ettei meillä ollut leivinpaperia. Joten ei muuta kuin uudelle kauppareissulle.. Leivinpaperireissun jälkeen oli kaikki tarvikkeet vihdoin kasassa ja piparitalon teko sai alkaa. Siihen meni yllättävän kauan ja lopulta viimeiset koristelut tehtyäni olikin jo lounasaika. Söin myös lounasta aivan omassa rauhassa ja sen jälkeen nörttäsin vähän aikaa. Joranin tullessa kotiin kokosin talon yhdessä hänen kanssaan ja sitten kipusin opiskelemaan omaan huoneeseen. Pänttäsin kemian monisteita ja kuuntelin joululauluja. Oon huomannut, että opiskelu sujuu niin vaivattomasti, kun laittaa taustalle soimaan kauniita, suomalaisia joululauluja! Opiskelin illalliseen asti ja sit tiskailin astiat Joranin kanssa sekä pelasin dominoa Jo:n ja JM:n kaa. Nyt pieni rentoutumishetki netissä, niin huominen koe menee varmasti hyvin! ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Varmasti sujuu :) saiskos muuten kuvia piparitalosta? Millaisen sait aikaiseksi ja mitä muut sanoivat?
VastaaPoistaKuvia tulee kunhan saa koristelut ihan valmiiksi! Kaikki tykkäs ja kehui kovasti, että on tosi hieno. Tom erityisesti oli aivan innoissaan ja esitti ainakin 100 miljoonaa kysymystä sitä piparitaloa koskien.. :D
VastaaPoista