Tänään aamulla olin aivan varma, ettei tästä päivästä tuu hyvää tekemälläkään! Olin aivan rättipoikkiväsynyt herätessäni eikä aamulla sujunut oikeen mikään. Kaiken lisäksi tuli vielä nykyisin niin harvinainen ISO ikävä kotiin.. <3
Koulupäivä oli ihan superväsyttävä ja ei voi muuta sanoa kuin että oli suunnattoman helpottunut kellon piristessä vartin yli neljä. Kotona tein läksyjä jonnekkin puoli kuuteen asti ehkä ja sitten suuntasin juoksulenkille Tompan kanssa.
Juostiin tällä kertaa isovanhemmille asti, jonne en viime kerralla suostunut lähteä, koska Tom oli sillon liian väsynyt. Ja oli kyllä hauska, kun nyt päästiin lopulta sinne papielle ja mamielle, niin Tom tuumas, että "Hmm.. Lopultakin täytyy sanoa, että tänne tuleminen olikin paljon rankempaa kuin kuvittelin. Tai ainakin huomattavasti rankempaa kuin autossa istuen!". Saatiin hyvät naurut Jean-Marien ja Mireillen kans. :D Oleskeltiin siellä isovanhemmille puolisen tuntia: Tom kattelli lastenohjelmia ja mää luin päivän lehteä ja juttelin JM2:sen & Mireillen kaa.
Kotiin palasin juosten Tomin tullessa isovanhempien kyydillä. Kotona pidettiin Tomin kanssa vielä pieni venyttely/lihaksienteko/kungfupanda-taistelu -harjoitus ja sitten suuntasin suihkuun. Ennen illallista tein sudokuja ja illallisen jälkeen tiskattiin vaan astian Joranin kaa ja sitten suuntasinkin jo oman huoneen rauhaan.
Ei tää päivä oikeestaan ollutkaan yhtään hullumpi, vaikka aamulla olikin syksyisen masentavat fiilikset! Positiivisella asenteella vaan eteen päin. Laskin muuten tänään étudessa huvikseen, että mulla on vielä yli 200 päivää Belgiassa oloa jäljellä mikä ei siis oo ollenkaan huono asia.. Päinvastoin! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti