keskiviikko 17. marraskuuta 2010

le 17 novembre

Ihana keskiviikko takana. Lyhyen koulupäivän jälkeen (morale, matikka, étude, matikka) marssin postiin hakemaan suomesta äiskältä tullutta pakettia, joka sisälsi poronkäristystä!, puolukkahilloa, kortin ja vähän karkkia. Kotiin päästyäni tietenkin avasin sen heti ja siellä paketin sisällä oli kiva ylläri. Nimittäin se puolukkahillopurkki oli vuotanut, joten ne karkki- ja purkkapussit oli ihan tahmasia. :D

Vähän ennen yhtä kävin ostamassa asemalta dagon lounaaksi ja yhdeltä otin junan kohti Namuria. Junaa odottaessa sattu hauska yhteenasattuma. Törmäsin nimittäin laiturilla Danielaan, joka oli myös menossa Namuriin viettämään keskiviikko iltapäivää Raquelin, Lauran ja Julianin kanssa. Mentiin sitten yhtä matkaa ja oisin voinut Namurissakin hengailla niitten kanssa, mutta halusin mennä kierteleen kauppoja ihan yksin, koska tavotteena oli löytää muutamia lahjoja ja se on huomattavasti helpompaa aivan yksin. Löysinkin Tomille ja Isalle St. Nicolas-lahjat, Akselille joululahjan, itselle kauan etsimän lämpimän hupparin sekä kouluun uuden luentolehtiön. Namurista palasin neljän jälkeen kotiin.

Kotona tein läksyjä, juttelin Havelangen mamien&papien kanssa, jotka tuli piipahtaan, olin vähän aikaa netissä, tein sudokuja, lueskelin lehtiä, juttelin Isan kanssa ja tein sille paperille selvityksen meidän perheestä. Sillä nimittäin menee koko ajan kaikki meidän perheeläiset sekasin enkä yhtään ihmettele.. :P JM piti mulle myös pienen ranskan tunnin. Se nimittäin sano, että kun eilen sanoin lasin rikottuani, että mua todella hävettää kertoa tää plaaplaaplaa, niin hävettää on sellasessa tilanteessa aivan liian voimakas ilmaisu, koska eihän se ollut ku yks pieni lasi vaan. Että désolée on huomattavasti sopivampi. Illallisen jälkeen tehtiin arvatkaa mitä Joranin kaa? No tiskattiin astiat tietty. Sit pelattiin kaks peliä Cluedoa ja mää VOITIN ensimmäisen. Ensimmäinen kerta varmaan ku voitin jotain JM:mää ja Jorania vastaan ja olin tietysti hyvin ylpeä itsestäni. ;) Huomenna on huippukiva päivä koulussa tiedossa ja illalla vielä rotarykokoukseen, joten niistä saattekin sitten kuulla ensinumerossa!

1 kommentti:

  1. Voi ei...mietinkin kun laitoin sen tulemaan, että tietysti tää lasipurkki menee rikki ;) No ainakin ne käristykset tuli perille ja saahan ne karkki- ja purkkapussitkin pyyhittyä tahmeasta ja jopa vettäkin voi käyttää pesussa...oliko sitä hilloa enää lainkaan jäljellä käytettäväksi...vai oliko levinnyt kokonaan pakettiin? No ajatus oli hyvää tarkoittava eikä aina voi voittaa/onnistua.
    Ootko muuten huomannut, että oot ollu Belgiassa kolme kokonaista kuukautta? - hui kauhia kuinka nopeasti aika rientää ;) Tartu hetkeen kiinni niin kuin olet tehnytkin ja nauti elämästä siellä muilla mailla vierahilla! Vietät ainutlaatuista aikaa!

    VastaaPoista