sunnuntai 7. marraskuuta 2010

le 7 novembre

Vaihtovuoteni kahdeksaskymmenes päivä alkoi väsyttävissä merkeissä. Saavuttiin Namurin juna-asemalle kahdeksalta aamulla, otin omat kimpsuni ja kampsuni ja suuntasin ostamaan junalipun. Otin hitaan junan Cineyyn 8.20, joten olin kotona yhdeksän jälkeen. Ihan ensimmäiseksi kotiin päästyäni kävin sanomassa bonjourit Tomille ja sitten menin purkamaan matkalaukun. Kohta Isa ja JM:kin nousi sängystä ja mentiin perinteiselle sunnuntai-aamiaiselle. Mun piti selittää koko mun reissu lähdöstä maaliin JM:lle ja Isalle, koska ne oli niin kiinnostuneita kaikesta mitä tehtiin siellä. Annoin myös pienet tuliaiset niille (M&M:ssejä, englantilaista teetä ja Tomille Mini Cooper -leikkiauto) ja ne tykkäs kovasti. Tom leikki koko päivän sillä minillä ja otti sen jopa kauppaan matkaan ja sain siltä isot bisout poskelle sen ansiosta. Ja Isa kerto, että Tom oli koko mun lyhyen reissun ajan kysynyt monta kertaa päivässä, että millon se Minna oikeen tulee takas kotiin? Awws <3 JM:n mielestä muuten se Mini sopis paljon paremmin sen toimiston koristeeksi kuin Tomin leluksi. :D Ja ainiin, Tom ei antanut Isabellen heittää sitä auton pakettia roskiin vaan se piti säästää.

Aamiaisen jälkeen kävin suihkussa ja datailin (kiitos Larppa kuvista <3) ja vähän ennen yhtä lähdin L'Archin juoksukilpailuihin. Oisin itekki voinut osallistua, mutta olin liian väsynyt viime öisten valvomisien takia, joten jätin sen väliin tällä kertaa. Halusin kuitenkin mennä kannustamaan Tomia sen elämän ihkaensimmäiseen juoksukilpailuun ja katsomaan myös Haneloren juoksun!



Tom on numero 194. ^^

Juoksujen jälkeen palattin kotiin lounaalle. Lounaan jälkeen autoin Isaa keittiön siivoamisessa, opiskelin moralea ja sitten menin päiväunille. Päiväunien jälkeen menin alas ja Isa&JM lähti ajelulle, joten jäätiin Tomin kanssa kaksistaan kotiin. Huomas kyllä, että Tomilla oli ollut ikävä, koska en saanut lähtä omaan huoneeseen kirjottamaan enkkumatkan blogikirjotusta, vaikka se ite katso lastenohjelmia vaan mun piti hakea mun tietsikka keittiöön, että olin sitä lähellä. :D Blogin kirjottamisen jälkeen (en oo vielä julkassut enkkukirjotusta) luin kirjaa, riehuin Tomin kanssa, katselin lastenohjelmia ja pelasin shakkia. Kohta Isa ja JM:kin palas kotiin ja hengailtiin Isan&Tomin kanssa olkkarissa kunnes oli illallisen aika. Illallisen jälkeen opiskelin vähän huomisia contrôleja varten ja sänkyyn suuntasin jo kahdeksan jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti