Heräsin aamulla jo kahdeksan aikoihin, mutta päätin etten saa nousta sängystä ennen yhdeksää, joten oltin ilon irti lauantai-aamusta loikoilemalla ja datailemalla sängyssä. Yhdeksältä nousin sitten reippaasti ylös ja suuntasin heti juoksulenkille. Ja arvatkaapa oonko ylpee itestä. Kävin nimittäin juoksemassa 1h45min ja kaiken lisäksi jaksoin ihan lopuksi juosta ton yhen liian pitkän ylämäen tänne Durnaliin. Olin niin mielissään, koska nyt mun ei enää tarvi stressaa niin paljon sitä Brysselin 20km:n juoksua, koska tiedän, että jaksan sen juosta.
Lenkin jälkeen otin oikeen ihanan pitkän kylvyn ja aamiaista söinkin Justinen ja Marinen kaa vasta puol 12 aikoihin. Aamupalan jälkeen pelailtiin Justinen kaa lautapelejä siihen asti kunnes sen piti lähtä Marinen kaa patroon kahdeksi ja sen jälkeen oonkin istunut koneen ääressä. Jutskailin siskon kaa facessa ja nyt yritän vääntää fysiikan tutkielmaa, koska haluaisin sen mielellään saada mahdollisimman pian valmiiksi.
Neljän aikaan otan nokan kohti Hamoisia, jossa on meidän rotaryklubin järjestämä Pétanque-turnaus ja siellä meneekin sitten koko ilta, koska sen turnauksen jälkeen on vielä illallinen. On kyllä kivaa mennä sinne, kun näkee taas Alexia ja Danielaakin. :) Ja sen jälkeen, jos vielä ois aikaa, niin vois katella euroviisuja.. :D
Lisätty sunnuntaina:
Eilisilta oli kyllä ihan sairaan mukava. Axel nakkas mut sinne Hamoisiin puol viideks ja ekaksi siellä oli sellanen nuorten, liikennejutskeliin osallistujien todistusten jako ja menin sit sinä kattoon. Ja pääsin niitten kaa samaan kuvaan.. :D Sen jälkeen hengailin pihalla ja kattelin, kun ihmiset reenaili pétanque-turnaukseen, niin eiköhän vaan Michel (yks pelle rotarysetä) tullut mun luoke, että "Minna heei, sua mää etinki! Mun poika ja Pierren poika tarttis niitten pétanque joukkueeseen kolmannen jäsenen, niin säähän meet pelaaan niitten kaa." Olin sitten tietty silleen, että joo tottakai, mutta oon kyllä ihan surkee pétanquessa, mutta Michel sano, että älä huoli. Se on niille pojillekin eka kerta. Michel sitten vei mut niitten poikien luokse ja voihan kikkurankäkkyrät (lainaus suoraan joulupukki ja noitarumpu -videosta ;). Ne oli kaks sellasta ihan sairaan hyvän näköstä parikymppistä ja vielä kaiken lisäksi maailman mukavinta poikaa ja niitten kaa tuli sitten pelattua pétanqueta ja hengailtua. (Ne ois muuten halunnut maksaa mulle koko illan ajan joitan juotavaa ja Isa yritti parittaa mua toiselle niistä;) Saatiin monet hyvät naurut, kun oltiin välillä niin luusereita, mutta kyllä me sit lopulta voitettiinki yks matsi kolmesta. Ja ne kaks muuta matsia oli sellasia ammattilaisia vastaan. :D
Pétanque turnauksen jälkeen tuli sit hengailtua siellä Hamoisissa koko ilta. Katottiin Standard-Anderlecht -matsia (mikä tunnelma siellä futisklubilla!), pelasin futista ja leikin Tomin & Lucasin kaa, jutskailin rotaryjen, Isan, Nocartien (oli niin kiva nähdä niitäkin pitkästä aikaa!), Isan isukin etc. kanssa ja söin illallista. Kahdentoista aikaan lähdettiin sitten Isan kaa sieltä pois (JM jatko vielä juhlintaa :D) ja menin Isalle ja JM:lle yöks, koska olis ollut tyhmää lähtä sillon yöllä tekeen mutka Durnaliin asti ja sitä paitsi niillä on edelleen mulle sänky siellä aina valmiina niin oli sama nukkua sit niillä.
Voi että ihailen sun aamuheräämisen ja reippauden taitoa! Minä en kyllä mitenkään vapaaehtosesti herää aikasin viikonloppusin...toki nukkumaanmenoajalla voi olla jotain pientä vaikutusta. Mutta huippu, ku sinä nautit aamuista! Jatkahan vielä mukavalla mielellä oleilua vielä tovi siellä :)
VastaaPoistaTerkut täältä, pikkuhiljaa puutki jo vihertää kajaanissa ;)
Haha. Yritän aina nukkua pitkään, mutta se ei vaan ikinä onnistu.. :D Mukavia päiviä sinnekin Kajaaniin. Kohta nähdään! <3
VastaaPoistaAlahan jo pikkuhiljaa pakkaileen siellä ja suunnitteleen Suomeen paluuta - alkaa kuulostaa huolestuttavalta, kun meinaavat ihan tosissaan saada sut jäämään sinne ;)
VastaaPoista