HUIPPUA MAHTAVAA IHANAA MIELETÖNTÄ JA SIKASIISTIÄ! La spéléo nimittäin. Mentiin sellasille maanalaisille veden kalkkimaaperässä aikaan saamille rotkoille/luolille tai mitä ikinä onkaan eilen illalla Axelin, Cedrickin ja kahden Cedrickin työkaverin (joista toinen, Rudy, oli ihan ammattilainen pro noissa spéléo jutuissa) kanssa ja vietettiin sitten siellä maanalla puolitoista tuntia noin apauttiarallaa. Laskeuduttiin -70 metriin ja se oli ihan maailman siisteintä. Välillä piti kiivetä sellasia liukkaita kalliokiviseinämiä (ja tuli kirottua lyhyitä jalkoja.. onneksi käsissä riitti voimat!), välillä piti puskea jaloilla ja hiissata selällään sellasista pienen pienistä rei'istä mitä ihmeellisimmässä asennoissa päästäkseen hienoihin luoliin, välillä piti laskeutua sellasista parin metrin jyrkänteiltä ja ihan loppuun piti ryömiä sellasesta maailman ahtaimmasta tunnelista. Noille miehillä meinas olla vaikeuksia, mutta siinä vaiheessa mää kiittelin kovasti suhteellisen pientä kokoani, koska pystyin jopa välillä konttaamaan. Mutta älä huoli äiti, meillä oli kaikki asiaan kuuluvat varusteet ja ammattilaisia (Rudy ja Cedrick) matkassa, joten vaaraa ei ollut. Ton maanalaisien reissun jälkeen tuli kyllä kiiteltyä kovasti niitä ja sanoinkin niille, että se oli koko mun tähän astisen vaihtovuoden PARAS kokemus ja sekös niitten mieltä lämmitti! :) Sen reissun jälkeen käytiin sitten vielä lasillisilla Cineyssä ja kotiin saavuttiin Axelin kaa vasta puoli yhden aikoihin.
Ja tänään olikin sitten väsynyt päivä koulussa lyhyistä yöunista johtuen. Tän viikon yöunisaldo on jäänyt kyllä suhteellisen vähäisiks, joten tänä yönä oiskin tarkotus sitten nukkua oikeen piiiiiiiitkään ja kunnolla! Ja tästä superväsyneestä olosta johtuen ei mennä tänään juoksemaan Véron kaa vaan siirreettiin juoksulenkki huomiselle, että voisin ottaa tän illan ihan rauhassa. :) Joten alankin tästä tekemään läksyjä ja lukemaan viimesiä sivuja Le cercle des poètes disparus'ta, josta meillä ois huomenna koe. Moikkeliskoikkelis!
En kestä Minna, äiti soitti ja sano et kengät oli jo tullu, ja me ollaan täällä Kajaanissa! Onneksi huomenna suunnataan Ouluun, ja Paksuraksu pääsee testaamaan niitä :) Kiitos vielä tuhannesti, otan pari posekuvaa ja pistän sit tulemaan <3
VastaaPoista