keskiviikko 18. toukokuuta 2011

le 18 mai

Tänään olikin sitten vähän erilainen keskiviikko. Otin aamulla taas bussin normaalisti kouluun, mutta koulusta me lähdettiin ajeleen kohti yhtiä juoksukisoja jo kahdeksalta tyttöjen ja poikien joukkueet opejensa kera. Nää kisat oli siis Euro marathon school trophy ja ne järjestää joka vuosi Welkenraedtin (kaupunki noin tunnin päästä täältä Cineystä lähellä Liègeä) Athénée Royal ja tää oli jo 17.kerta, kun tää tapahtuma järjestettiin. Tyttöjen kisa oli puolimarathon, joka jaettiin neljän juoksijan joukkueen kesken ja pojat juoksi kokomarathonin eli aluksi 5km:n lenkin jokainen ja sit vielä uudestaan. Meidän tyttöjen joukkueessa oli minä, Fanny, Adeline ja Hanelore ja tää oli myös meidän juoksujärjestys. Mää siis juoksin ensimmäisenä ja mun aika sille reilun viiden kilsan lenkille oli 22 minuuttia ja parikyt sekunttia. Ei mikään huippu aika, mutta eipä paljon parempaa aikaa tällasella mun harjottelulla ois kyllä voinut saadakaan. Oltiin tyttöjen kanssa lopulta kolmansiatoista 71 joukkueen seassa (kaikkiaan juoksijoita tytöt ja pojat yhteenlaskettuna oli joku 700), joten oltiin tyytyväisiä ja ope myös. :) Muutenki tää tapahtuma oli ihan mielettömän hyvin organisoitu ja kaikki pelas aivan täydellisesti, joten tuli taas saatu yks mielettömän hieno kokemus muistoksi tästä vuodesta. Hengailtiin siellä Welkenraedtissa puoli neljään asti, koska haluttiin kattoa palkintojenjako ja arvonta ja Cineyhyn palattiin puoli viiden aikoihin.





Nyt istun omassa huoneessa koneen ääressä ja yritän samalla opiskella huomisiin testeihin (bilsa, kemma, matikka). Ei vaan oikeen meinaa inspata.. :D Ja illalla taas teatteriin host-mamman kaa.

1 kommentti:

  1. Vaude vau! Sää oot oikia "hikipinkoja"! Ei pysy perässä ei :D

    VastaaPoista