
Menin kouluun vasta kakskyt yli yhdeksäksi ja mulla oli vaan yks tunti ranskaa, yks tunti étude (enkun ope oli taas pois) ja yks tunti ranskaa. Sitten pääsinkin jo viettämään aurinkoista keskiviikkoilapäivää. Kävelin Isan koululle ja odottelin, että Isa ja Tom oli valmiita lähtöön. (En oo vielä saanut avainta tohon uuteen lukkoon, joten en voinut tulla koulusta suoraan kotiin.) Juttelin siinä odotellessa sellasen aivan ihanan 4-vuotiaan Augustinin kanssa. Sit mentiin kotiin ja syötiin lounasta ja Tom lähti isovanhemmille leikkimään. Mää kävin kaupungilla ostamassa mustetta ja sellasia erikoispapereita läksyjä ja kokeita varten. Kaupunkireissun jälkeen tein kotona läksyjä ja Isalle yhden intercalairen. Kolmen jälkeen lähdettiin hakeen Tom isovanhemmilta ja sitten suunnattiin taas jätskille tän ihanan (22 astetta varjossa) "kesä"päivän kunniaksi. Tällä kertaa mukaan liittyi myös Sophie ja Lucas. Jätskiltä tultiin kotiin ja kemian opiskelun jälkeen suuntasin 45 minuutin juoksulenkille. Ja voin kertoa, että olin sen lenkin jälkeen litimärkä johtuen tästä kuumasta päivästä ja näistä Cineyn iki-ihanista kukkuloista. Illalliseksi syötiin frites ja lihaaa ja illallisen jälkeen opiskelin taas kemiaa huomista interroa (pieni koe, johon tulee kaikki tähän mennessä opiskellut asiat) varten.
PS. Kyllä se jokasyksyinen flunssa taitaa mullekin lopulta iskeä ainakin lievänä sellaisena. Mulla on nimittäin ollut tänään aamusta asti nokka vähän tukossa ja kurkku karheana. Toivottavasti tää flunssa ei tästä pahene, koska 3 yön päässä odottaa PARIISI!
Nyt Minna kuumaa teetä tai muuta juomista runsaasti ja vaikka sipulia tai valkisipulinkynsiä tyynyn alle tai nenäsuihketta helpottamaan hengitystä, Myös extra-annos c-vitamiinia voisi olla paikallaan (hae vaikka apteekista vitamiinipillereitä) Tarvittaessa särkylääkettä jotta jaksaa Pariisissa. Ei flunssa voi tulla sun Pariisin matkan tielle.
VastaaPoistamikä on toi intercalaire? :O
VastaaPoistaöööö, ootappa mietin.. se on niinku välilehti! se vaan tuli kirjotettua ranskaksi, koska en oo täällä joutunut käyttämään välilehtisanaa.. :D ja anonyymi (äiti varmaan), kiitos vinkeistä! jos noilla ei flunssa kaikkoa, niin ei sitten millään.
VastaaPoista