Lauantai-aamun/aamupäivän vietin salilla ensin cross trainerilla polkien ja sen jälkeen menin tunniksi Fight Do:hon, joka on vähän samantapanen ku Les Millsin Body Combat, mutta ei yhtään niin hyvä ja rankka. Sieltä JM, Isa ja Tom tuli hakemaan mut ja mentiin lounaalle Geoffreyn Boulangerieen syömään croque monsieurit. Nammmm.. Ja ne oli käynyt ostoksilla ja ostanut mulle conversen laukun! Olin kyllä niin ilonen, koska mää en ottanut tänne Belgiaan mukaan muuta laukkua kuin Marimekon koululaukun ja en ollut vielä itse ehtinyt käydä etsimässä pienempää laukkua. :)

^^ Minä juuri salilta tulleena ja Lorenz <3
Geoffreyltä mentiin kotiin, jossa lepäilin vaan omassa huoneessa kunnes viiden aikaan vietiin Tom isovanhemmille ja lähdettiin Isan ja JM:n kanssa sellasiin isoihin juhliin Brysselin lähelle järven rannalle. Ne juhlat oli järjestetty yhden pariskunnan 18 vuoden avioliiton ja sen herran 40 vuotissynttäreiden kunniaksi, jos oikeen ymmärsin. Ja sen pariskunnan rouva oli Sophien (meidän hyvän tutun, joka oli myös Nieuwpoortissa) sisko. Siellä pääsin myös puhumaan ensimmäistä kertaa vähän suomea, koska sen rouvan työkaveri, joka oli myös siellä juhlissa, oli Suomesta, mutta asunut jo 14 vuotta Brysselissä. Voin kertoa, että oli maailman oudointa ja melkee vaikeeta ruveta yhtäkkiä puhumaan suomea, vaikken oo ollu täällä kuin vähän yli kaks viikkoa. Mutta puhuin sille sitten myös ranskaa, koska se oli tullut sinne juhliin belgialaisen ystävättärensä kanssa. Juttelin illan aikana paljon myös yhden Philippiiniläisen naisen kanssa, joka oli tullut Belgiaan vasta viikko sitten ja on menossa pian naimisiin Jean-Michelin (Sophien mies) veljen kanssa. Se ei osannut vielä ollenkaan ranskaa, joten se oli tosi helpottunut, kun se löysin jonkun ihmisen, jonka kanssa jutella englanniksi. Ne juhlat kesti moonta tuntia ja lopulta kotona oltiin vasta kahdentoista jälkeen ja olin siinä vaiheessa niin rättipoikkiväsynyt, etten jaksanut enää kirjottaa blogiin. Muutamia kuvia juhlista:
Le 5 septembre
Tänään heräsin vasta kymmenen aikaan ja söin taas aamiaiseksi sunnuntain kunniaksi Geoffreyltä haettua kakkua. Sit lähdettiin melkeen heti JM:n ja Joranin kanssa Jean-Michelin ja Sophien luo (ne asuu maalla, 40 km Cineystä), koska mentiin pyörälenkille Jean-Michelin kans. Ja se oli kyllä aivan mahtavaa! Välillä pyöräiltiin asvaltilla sellasten ihanien kumpuilevien peltojen ympäröimänä ja välillä viiletettiin metässä niin että rapa vaan roisku. Ja se reissu oli kyllä myös aika koominen, koska eksyttiin ihan lopuksi ja jouduttiin kantamaan pyörät sellasen puron yli ja roudaamaan ne sellasta tosi jyrkkää mäkeä ylös keskellä mettää ja siellä oli hirveesti kaatuneita puita yms. Mutta se ei haitannu, se oli vaan bonne pour la santé! :D
Sen pyörälenkin jälkeen vietettiinki sitten lähes koko loppupäivä Sophiella ja Jean-Michelillä syöden hyvin, uiden uima-altaassa (täällä oli tänään varmaan +25 C), pelaten futista ja jutellen. Isakin siis tuli sinne Tomin ja Lucasin (Lucas oli myös hoidossa meidän isovanhemmilla eilisten juhlien takia) kanssa.
Tom ja Lucas
Iloiset ystävykset :) Tom ja Lucas muuten rakastaa pukeutua erilaisiin asuihin. Viime kerralla Jack Sparrow ja Ninja -vaatteet oli kuuminta hottia.
Kotiin lähdettiin vasta kuuden jälkeen ja käytiin matkalla Geoffreylle kattomassa pikkusia eli Lorenzia ja Victoirea ja näin myös eka kertaa JM:n vanhemmat. Kotona syötiin illallinen ja pelattiin JM:n ja Joranin kanssa sellasta lautapeliä ja nyt on aika painua untenmaille, koska huomenna mua odottaa ensimmäinen koulupäivä! Miten se sujui, sen saatte kuulla seuraavassa numerossa..
Kylläpä on ollut mielenkiintoinen viikonloppu! Taisi talon väellä riittää nurmikon leikkausta; Kaisakin sanoi, että se oli leikattu kuten oikea pelinurmi - raitaseksi. Ja epistä, kun oot päässyt vielä uimaan ;( eon oo kade en... tosin kyllä täälläkin oli tänään hiukan lämpimäpää ja aurinkoista - ei tarvinnut enää lapasia eikä pipoa :D
VastaaPoistamoi tää on mun ensikommentti, oikee jännittää. IHANA tuo laukku. ja mihin paikkoihi ja pileisii ootkaan taas päässy... maistuukoha ennää teekutsut tommosten tsembalojen jäläkee ollenkaa!? hei infoa miten meni eka koulupäivä, oon täällä jännittäny. voi veekkis ku on ikävä sua.
VastaaPoistaps. jumppamaikka viivi kysy tännää tiiänkö sua.. on kuulema sammaa näköä.
Niimpä, raxüün itekki tota lauqquu! Kultsipuppeli voin kertoa, että teekutsut maistuu AINA tommosten raksupoksujen kaa.. Mullakin on hirrrrrmuikävä!
VastaaPoista