le 6 septembre

Voisin alottaa kertomalla tälleen positiivisesti, että tänään on kyllä ollut mun vaikein päivä Belgiassa. Tänään nimittäin aloitin koulun.

Aamulla JM vei mun kouluun ja siellä pihalla törmättiin madame sihteeri/opo/rehtori/tms:sään, joka puski mut joittenki nelosluokkalaisten eli lukion ykösten mukaan. Niitten mukana kuljinkin sitten koko päivän koska menin 4eme generaliin, valinnaisena luonnontieteet.
Meidän luokalla on tällä hetkellä vaan 9 tyttöä, koska muutamat tyypit oli kuulema vaihtanut koulua tai valinnaisaineita. Mutta niin, ne mun luokan tytöt oli tosi ystävällisiä mulle ja autto mua kaikessa, mutta silti kaipasin niin Suomeen kouluun omien kavereitten luokse. Piti muutamaan kertaan tosissaan pidätellä itkua koulussa, kun tuli niin ikävä SUOMEEN. Ja muutenkin nyt ymmärrän niin hyvin ihmisiä, jotka alottaa uutena jossakin koulussa. Musta ainakin tuntu niin ulkopuoliselta koko päivän ajan, kun ei tuntenut käytäntöjä, ei tiennyt miten toimia, ei ollut kunnon kavereita, ei ymmärtänyt kaikkea mitä puhuttiin, joutu vaan roikkua muitten ihmisten perässä jne. Ja oli myös vähän outoa, koska ne mun luokkalaiset oli ysivitosia, kun on tottunut olemaan oman ikästen tai vanhempien kanssa. Koulua kesti puoli yhdeksästä vartin yli neljään ja ostin lounaan koululta, koska unohdin ottaa kotoa mukaan evästä. Siellä lounaalla tuli kyllä niin sellanen olo, että oonko ihan väärässä paikassa, kun ne mun kaverit vei mut istuun joittenki niitten kavereitten kanssa (niillä oli nimittäin itellä kaikilla mukana omat eväät), jotka oli varmaan 96 ja ne oli niin lapsellisia, että luulin olevani jossakin lastentarhassa. Kotiin pääsin tosiaan vartin yli neljä ja oli kyllä niin helpottunut, kun sain lähteä talsimaan auringonpaisteessa kohti kotia.

Kotona hengailin sitten keittiössä, kun Joran teki siellä läksyjä ja JM tuli töistä. Ja JM oli tietysti tosi kiinnostunut, miten mulla meni eka päivä ja sanoin sille, että ihan suoraan sanottuna musta tuntuu, että tykkään paljon enemmän Suomen koulusta. Sit JM halus tietää, että miks ja mää meinasin niin ruveta itkemään, kun yritin sille jotain sönköttää ja sain lopulta sanottua, että se on niin paljon helpompaa olla Suomessa koulussa kun ymmärtää kaiken yms. Sitten JM oli tosi ymmärtäväinen ja oli sillee, että se on aivan normaalia, että tuntuu tolta.. Sitten Isa ja Tomkin tuli koulusta ja se mun paha olo vähitellen helpotti, kun täyteltiin JM:män kanssa koululta saatuja papereita, joita oli ihan sikana.

Sitten lähdin lenkille juoksemaan mun pahaa mieltä ja voin kertoa, että se niiin autto. Juoksin 40 minuuttia ja tein lihaksia ja sen jälkeen olin kuin uusi ihminen illallisella. Illallisen jälkeen pelattiin taas JM:män ja Joranin kanssa yhtä peliä ja sitten painuin sänkyyn kirjoittelemaan tätä.

Tästä nyt tuli vähän tällanen purkautumiskirjotus, mutta toisaalta en oookkaan vielä kauheesti tänne blogiin kirjotellu mistään vaikeista asioista. Että ei tää vaihtarina olo oo todellakaan mitään pilvilinnoissa leijailua ja hyvää mieltä toujours. Tää on oikeesti tosi rankkaa, mutta pitää vaan ajatella positiivisesti ja elää päivä kerrallaan, niin kaikki sujuu paremmin. Ja tää vaihtarina olo kasvattaa ihan sikana! Vaikka toi onki tällasta diipadaapaa, mitä kaikki vaihtarit sanoo, niin se on niin totta. Musta tuntuu tässä vaiheessa jo, että tää vaihto-oppilasvuosi on tähän mennessä jo kasvattanut mua enemmän kuin mikään muu mun elämässä. Mutta eiköhän tuo koulu tosta helpota, tänään oli kuitenkin vasta ensimmäinen päivä!