- Heräilin siinä yhdeksän aikoihin vinttikamarista, jonne Cedrick oli mulle laittanu pedin. Ja huomas, että se oli Cedrickin laittama, koska jotenkin kummasti siihen sängynvierelle oli aseteltu sellanen urheilulehti, jonka pääotsikko oli TIEDÄ KAIKKI TRIATHLONISTA. Kyselen siltä nimittäin aina kaikkea sen triathlon ja muistakin urheilukokemuksista.
- Mentiin alas kattomaan lastenohjelmia kera Justinen, Maximen ja Romanen.
(Kuva eilisillalta..)
- Syötiin aamupalaa Valerien kanssa yhdessä Cedrickin mennessä vielä uudestaan nukkumaan, koska sen piti olla oikeen hyvässä kondiksessa päivän triathlonia varten.
- Leikittiin ulkona puutarhassa lapsukaisten kanssa.
- Valerie nakkas mut ja Justinen kotiin Durnaliin.
- Hengailtiin vähän aikaa kotona.
- Lähdettiin Véron, Axelin ja Justinen kaa Namur en mai (vaikka kesäkuussa jo ollaankin) -tapahtumaan, jossa sitten kuluikin koko päivä seitsemään asti.
- Kateltiin hienoja esityksiä kaduilla (akrobaatteja, outoja kampauksia tekevät katalaaninaiset, pellejä, koomikko-show,...)
- Nautiskeltiin vanhan Namurin pikkukatujen tunnelmasta ja käytiin syömässä.
- Kotiin palattiin siis seitsemän jälkeen, syötiin illallista ja nyt kohta hipsin suihkuun ja sitten ehkä kirjanlukemisen kautta untenmaita kohti.
Moikkamooi!
Lepää rauhassa pappa! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti