torstai 9. kesäkuuta 2011

le 9 juin

Tänään vuorossa oli ranskan koe. Siinä oli ensin kaks sellasta 50 minuuttia kestävää osiota, sitten pieni tauko ja lopuksi vielä puolentoista tunnin mittanen loppurutistus, jonka aikana piti ehtiä kirjottaa kokonainen texte argumentatif. Meinas tulla vähän kiire ja sain mun tekstin tietokoneitten hyodyllisyydestä/hyödyttömyydesta kouluopetuksessa valmiiksi minuuttia ennen kuin aika loppui eli 11.59. Kokeen jälkeen kävin taas vähän kierteleen kaupoilla ja sit oottelin puolelta lähtevää bussia.

Kotiin päästyäni söin lounasta yksin hiljaisesta talosta nauttien, tyhjensin tiskikoneen ja siivoilin keittiötä ja sit alotin kemian opiskelu-urakan.



Opiskelin (makoilin sängyllä opiskeluun kyllästyneenä ja yritin koko ajan keksiä jotain muuta tekemistä ;) ja lueskelin kirjaa melkeen kuuteen asti ja sit lähettiin host-maman kaa juokseen. Ja oon niin mielissään, ku se on nyt aivan rakastunut juoksemiseen ja tänään käytiin jo varmaan melkein 6 kilsan lenkki. Ja muisteltiin, kuinka ekalla lenkillä meidän yhteisellä lenkille se oli ihan kuollut jo kilsan jälkeen eikä se pystynyt ollenkaan puhumaan mun kanssa juostessaan ja nyt jo lörpöteltiin koko lenkin ajan. Edistystä on niin tapahtunut ja huimasti! :) Lenkin ja suihkun jälkeen opiskelin vielä vähän ennen illallista ja nyt illallisen jälkeen suon itselleni pienen hetken netissä. Pitäähän sitä välillä vähän relata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti